YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: Helsinkiin!

Julkaistu perjantaina 23.11.2012 1 kommenttia 69 suositusta

tiistai 18.12. klo 21.50

Elävän arkiston Helsinkiin-paketissa nähdään elokuvia muutosta pääkaupunkiin. Ennusteiden mukaan kohta koko Suomi lienee pakkautunut, jos ei kehä kolmosen sisälle niin pitkähkön kivenheiton säteelle Helsingin rautatieasemasta ja Lasipalatsin neonvaloista. Tätä vuosikymmeniä jatkunutta suurta maaltapakoa on yritetty hillitä ja hallita myös elokuvan ja television keinoin.

Vuonna 1954 valmistunut Herra Helsinki on Väinö Vennon ohjaama lyhytfilmi, jolla on vielä toinen jalka tukevasti maaseudun puhtaassa mullassa. Se kuuluu selvästi sodanjälkeisen asuntopulan ajan valistuselokuviin, joilla enemmän ja vähemmän hienovaraisesti yritettiin taivutella maalaisväestöä pysyttelemään kotiseudulla. Toisaalta se vaihtaa välillä tyylilajia positiiviseen hyvinvointipropagandaan ja esittelee valoisasti kaupungin tarjoamia opinto- harrastus- ja työnvälityspalveluita. Maija Karhi, Tea Ista ja Arvo Lehesmaa näyttelevät tässä kertomuksessa maalaistyttö Ainosta, jonka elämä Syrjän pitäjän Perälän kylässä on toki työntäyteistä ja vaatimatonta mutta sentään idyllistä. Vanha ystävä Elli houkuttelee Ainon luokseen kirjoittamalla Hesan huvituksista ja tyylikkäistä kavaljeereista. Kaupunkiin saavuttuaan uupunut Aino nukahtaa Tähtitorninmäen puistonpenkille, ja unessa hän kohtaa Herra Helsingin, joka kertoo kaupungin hyvistä ja huonoista puolista. Helsinki on kaunis mutta myös ankara, kova, joskus sydämetönkin! Ja laitakaupungilla nuorta tyttöä vaanii lättähattu Leo Jokela...

Loput paketin elokuvat ovat 1960-luvulta. Reilu vuosikymmen myöhemmin taloudellinen tilanne oli jo parempi ja ilmapiiri vapaampi, eikä vuonna 1965 valmistuneessa Mikko Anttikosken tv-ohjelmassa Maalta kaupunkiin enää suoranaisesti pelotella. Ohjelmassa seurataan maalaispoikien Jaakon, Erkin ja Väinön vaiheita Helsingissä. Sadat heidän laisensa nuoret muuttavat joka vuosi pääkaupunkiin miettimättä elämänsä järjestämistä lähtöä pidemmälle. Onneksi Helsingissä työtä riittää tekevälle, ja työvoimatoimistossa on erikseen nuorisovälitys jo 14 – 17-vuotiaille. Varoittavakin esimerkki toki kuullaan: ei paljon tarvinnut heittää vapaalle, kun jo menivät rahat ja työpaikat ja pian luettiin tiilenpäitä.

Paketin jälkimmäinen puolisko tarjoaa mainion esimerkin siitä, miten erilaiselta sama paikka ja samat asiat voivat näyttää kuvassa - kaksi viimeistä ohjelmaa ovat peräkkäisiltä vuosilta 1968 ja 1969. Menolippu Helsinkiin -ohjelmassa seurataan Ilomantsista työn ja opiskelun vuoksi pääkaupunkiin muuttavaa, 11-lapsisen perheen kolmanneksi nuorinta tyttöä. Mitä kaupunkielämällä on hänelle tarjota? Kaunistelemattomissa kuvissa pyyhitään valuvia neniä puistonpenkillä ja tapellaan öisellä kadulla. Kuvien yllä toteava kertojanääni luettelee maaltamuuton taustalla olevia sosiaalisia ongelmia: lapsirikkaalla rajaseudulla ei ole tarjota nuorilleen kouluja eikä työtä, maatilat ovat kovin pieniä, metsätyötkin koneellistuvat, ja monilla seuduilla työttömyyskortisto on jouduttu avaamaan joka kunnassa. Vahvat ja ahkerat nuoret, joita tarvittaisiin kotiseudun rakentamiseen, päätyvät kasvukeskuksiin – ja Ruotsiin. Viimeisen sanan saa huolestunut mutta toiveikas kenttäpiispa.

Paketin päättävä Tahdon Stadiin oli yksi TV 1:n Nuoriso 69 -kampanjan ohjelmista. Nuoren Pekka Parikan ohjaama lyhytfilmi on kovin erilainen kuin edellinen: vaikka yhteiskunnallinen huoli on sama, tämän ohjelman Helsinki on aurinkoinen ja raikas. Ohjelma seuraa sepitteellistä Pirjoa, jota näyttelee Pirjo Koljonen. Kertojanääni selostaa kyllä totisena asian yhteiskunnallista puolta, mutta Pirjo itse kertoo rennon puhekielisesti kameralle omista kokemuksistaan pienipalkkaisena (vähän yli sata markkaa kuussa) kotiapulaisena. Asiasisältö on aikakauden tyyliin kriittistä ja tiivistä, mutta tällä kertaa viimeisen sanan saavat nuoret itse.

Lisää Elävässä arkistossa:

Suurkaupungin hurmio ja turmio

Lisätietoa ohjelmasta

Herra Helsinki (1954) O & K: Väinö Vento. N: Maija Karhi, Tea Ista, Arvo Lehesmaa, Leo Jokela. Tuotanto Fennada-filmi.
Maalta kaupunkiin (1965) O: Mikko Anttikoski. Tuotanto TV2 Helsingin toimitus.
Menolippu Helsinkiin (1968) Tuottaja Pirkko Kullberg. Tuotanto TV1
Tahdon Stadiin (1969) O: Pekka Parikka (työryhmä Riitta Lindgren, Pekka Parikka, Kirsti Petäjäniemi, Riku Rinkama ja Eero Taivalsaari). N: Pirjo Koljonen. Tuotanto TV1 lasten ja nuorten toimitus

Suosittele69 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Atro Niiniluoto

Muistan, että 80-luvun saapuessa iskelmäsanoituksissa kerrottiin, miten ihmeellistä oli lähteä maaseudulta ja koettaa nähdä edessään uusi elämä. Kun saavuttiin kaupunkiin, sitä pidettiin suorastaan hornana, jossa monta asiaa oli toisin ja kaivattiin maalaismaisemaa.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook