YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: Interrail 40 v

Julkaistu perjantaina 06.07.2012 7 kommenttia 127 suositusta

Kiskot ovat vieneet nuorisoa etelään jo vuodesta 1972, jolloin Euroopan rautatieliikenneyhtiöt lanseerasivat yhteisen Interrail-kortin.

tiistai 7.8. klo 21.55

Interrail-matkat alkoivat vuonna 1972, jolloin mukana oli 21 maata, ja matkakorttiin olivat oikeutetut kaikki 21-vuotiaat tai nuoremmat. Kortti maksoi 270 markkaa. Alun perin kortti liittyi Kansainvälisen Rautatieliiton 50-vuotisjuhlaan, mutta suuren suosion vuoksi lipusta ei haluttu luopua. Suosion huippuaikoina 1980-luvulla Suomessa myytiin pitkälti toistakymmentä tuhatta Interrail-korttia vuosittain.

Vuosien myötä niin ikärajat kuin mukana olevien maiden rajat ovat muuttuneet, rahayksiköistä puhumattakaan; nykyisin Interraililla voi tutustua lähes koko Eurooppaan ja vähän Afrikkaankin ilman ikärajaa. Nuorille, aikuisille ja senioreille on omat hintaluokkansa, matkan ei enää tarvitse kestää kuukautta, ja mahdollisia maita on 30.

Interrail on yhä monelle nuorelle ensimmäinen itsenäisesti tehty ulkomaanmatka, tietynlainen aikuistumisriitti. Reilaamalla on monesti ahnehdittu koko Eurooppa kuukaudessa, sillä junissa on edullista yöpyä, jos tyytyy istumapaikkaan.

Interrailin suureen suosioon nähden siitä on tehty niukasti dokumentteja tai kirjoja. Elävä arkisto juhlistaa Interrailin merkkivuotta kahdella ohjelmalla. Nuortenohjelmaan Anna palaa tehty matkakertomus on vuodelta 1984, ja siinä seurataan kahden matkalle lähtevän tytön, Marita Viitasen ja Merja Hintsan, mietteitä interrailin merkityksestä, identiteetistä ja maailmasta. Ohjelmassa seurataan matkan vaiheita Manner-Euroopan kynnykselle Tanskaan saakka.

Toinen ohjelma, Reilaamassa, on vuodelta 1998. Siinä kolme suomalaista nuorta heittää rinkat selkään ja lähtee reilaamaan halki Eurooppaan. Matkalla Barcelonaan ja takaisin nähdään Aapo Rapi, Sanna-Mari Pirkola ja Juha Takanen. Ohjelma on valmistettu Tampereen Taiteen ja Viestinnän oppilaitokselle.

Interrail on nuorten matka aikuistumiseen

Lisää Elävässä arkistossa:

Interrail on nuorten matka aikuistumiseen

Lisätietoa ohjelmasta

Anna palaa: Interrail (1984) Interreilaajat Marita Viitanen ja Merja Hintsa. T: Vesa Saarinen. O: Kaijaleena Rajatora. Toim: Timo Reenpää.

Reilaamassa (1998) Interreilaajat Sanna-Mari Pirkola, Aapo Rapi ja Juha Takanen. O: Ulla Malminen. L: Teppo Tammi. Tuotanto: TTVO.

Suosittele127 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Olin muuten vuonna 1972 reilaamassa - kuukausi Euroopassa. Muistaakseni lipun hinta oli silloin hiukan yli 600 markkaa. :-)

Anonymous

Anonyymi kirjoitti:
Olin muuten vuonna 1972 reilaamassa - kuukausi Euroopassa. Muistaakseni lipun hinta oli silloin hiukan yli 600 markkaa. :-)

Kyllä se oli 270 mk. Matkustin kaksi kuukautta tuona kesänä, vähän ristiin astiin Eurooppaa.

Anonyymi

Vuonna 1992 kävin Barcelonassa kuukauden junareissussa, hinta lipulla
taisi olla 1000 mk. Reitti kulki Brysselin ja Pariisin kautta, sieltä jatkettiin Monacon kautta pohjois-italiaan Como järvelle ja sieltä Insbrukiin ja Muncheniin.

Anonyymi

on vissiin hiukan hinnat pompsahtanu sittemmin.
mitäköhän nykyään tommonen kuukauden setti tulee kustantaan?

Jacques

Olin reilaamassa kaverini kanssa 18-vuotiaina elokuussa 1974. Matka kulki Kööpenhaminan, Göttingenin ja Franfurtin kautta Milanoon, jossa päivälämpötila oli läkähdyttävät 40 astetta. Niinpä pakenimme Como-järvelle vilvoittelemaan. Matka jatkui sittemmin reittiä Venetsia- Wien- Salzburg- Zell am See- Pariisi- Göteborg. Matkanteko oli välillä hyvinkin vaivalloista, lomasesonki oli kuumimmillaan ja junat yleensä täpötäysiä. Junankäytävät tulivat nukkumapaikkoina tutuiksi. Siitä huolimatta reissusta jäi hyvin paljon mukavaa muisteltavaa loppuelämäksi. Lipun hinta tuolloin oli 360 markkaa!

Atro Niiniluoto

Itselläni ei ole kokemusta, mutta muistan musiikkikappaleen Takaisin, jossa myös kaksi henkilöä muistelee kesää, jolloin oltiin reilaamassa Euroopassa ja tuhlattiin rahaa viiniin ja patonkiin.

Sampo

Anonyymi kirjoitti:
on vissiin hiukan hinnat pompsahtanu sittemmin.
mitäköhän nykyään tommonen kuukauden setti tulee kustantaan?

Kuukauden setti nuorelle (< 25 v) 422 euroa, tietää VR. On se hinta hieman noussut.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook