Goodbye, Lenin! (12)

Saksalainen komedia Goodbye, Lenin! valittiin vuonna 2003 Euroopan parhaaksi elokuvaksi. Samaisessa tilaisuudessa Euroopan elokuvapalkinnot saivat myös käsikirjoittaja Bernd Lichtenberg ja näyttelijä Daniel Brühl. Viimeistään nuo palkinnot osoittivat, että ohjaaja Wolfgang Beckerin aikaisemmin pokkaama palkinto Berliinin elokuvajuhlilta ei sittenkään ollut pelkän kotikenttäedun ansiota.

Goodbye, Lenin! ei olekaan pelkästään saksalaisille avautuva elokuva. Onhan Itä-Euroopan entisten kommunistimaiden tragikoominen elämänmeno Trabanteineen myös suomalaisille tuttua vaikkei itse koettua. Hersyvä huumori, nokkela ideointi ja koskettava draama tekivät Goodbye, Leninistä yhden viime vuosikymmenen kansainvälisesti menestyneimmistä saksalaiselokuvista.

Elokuva käynnistyy Itä-Berliinistä vuonna 1989, missä väkijoukot ovat alkaneet mellakoida Itä-Saksan kommunistijohtoa vastaan. Uskollinen puolueen tukija Christiane (Katrin Sass) näkee poikansa Alexin (Daniel Brühl) televisiossa keskellä mekkalaa, saa sairauskohtauksen ja vajoaa koomaan.

Muurit kaatuvat, Saksa yhdistyy ja Coca-Cola korvaa marxismin Itä-Berliinissä, ennen kuin Christiane herää koomastaan. Lääkärit varoittavat, että pieninkin järkytys voi olla kohtalokas. DDR on ollut Christianelle koko hänen elämänsä, ja nyt koko maata ei ole enää olemassa.

Niinpä Alex päättää sisarensa Arianen (Maria Simon) avulla luoda vuodepotilaana olevan äidin ympärille kuvitteellisen DDR:n, jossa Erich Honecker yhä hallitsee, kaikkea jonotetaan ja tv-uutisetkin ovat ennallaan. Lavastuksensa turviksi Alex etsii roskien joukosta vanhoja itäsaksalaisia tuotteita, kuvaa ystävänsä kanssa valeuutisia äidille näytettäväksi, palkkaa pihalta lapsia esittämään pioneerilauluja. Mutta äidin suojeleminen kapitalistiselta ulkomaailmalta alkaa käydä aina vain vaikeammaksi.