YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!

Hyttysiä ja muita ongelmia

Julkaistu sunnuntaina 23.10.2011 0 kommenttia 140 suositusta

sunnuntai 22.04 klo 12.20

Vuonna 1949 sosialistisessa Itä-Euroopassa päätettiin perustaa keskitysleiri. Paikaksi valittiin Belene Tonavan suistossa Pohjois-Bulgariassa. Paikan päällä roikkui jatkuvasti musta hyttyspilvi. 1980-luvulla samaan kylään päätettiin rakentaa ydinvoimala. Hanke kuitenkin kaatui yhdessä sosialismin kanssa. Nyt Belenessä eletään käärmeiden valtaaman hylätyn keskitysleirin ja keskeneräisenä ruostuneen ydinvoimalan varjossa ja puhutaan hyttysongelmasta.

Bulgarialaisen Andrey Paounovin ohjaama Hyttysiä ja muita ongelmia on viime vuosien kiitetyimpiä dokumenttielokuvia, yhtä aikaa poeettinen ja poliittinen kuvaus kommunismin syvistä jäljistä. Se alkaa kutkuttavan absurdina kertomuksena toinen toistaan erikoisemmista kyläläisistä ja kaikkialla läsnä olevista jättiläishyttysistä. Myrkkyjä levitetään, hyttysiä imuroidaan, Chopinia soitetaan, villisikoja metsästetään, tanssitaan, lauletaan, näytellään, juodaan viinaa ja käydään jatkuvaa sotaa hyttysiä vastaan.

Pikku hiljaa elokuvaan hiipii toinen taso: kylän ja kyläläisten synkkä menneisyys, pyöveleiden ja uhrien tarinat. Hyttyset taitavat sittenkin olla Belenen ongelmista pienimpiä?

Dokumenttielokuvan ensiesitys Teemalla oli elokuussa 2009.

(kirjoittanut Kati Sinisalo)

Lisätietoa ohjelmasta

Hyttysiä ja muita ongelmia (Problemat s komarite i drugi istorii / The Mosquito Problem & Other Stories), Bulgaria 2007. Ohjaus: Andrey Paounov. Käsikirjoitus: Lilia Topuzova. Tuotanto: Agitprop sekä mm. YLE Teema.

Löydä lisää:

Bulgaria, Andrey Paounov
Suosittele140 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook