Kahdella pennillä toiveita (S)

Teeman Kino Klassikossa koko kesäkauden jatkunut rakkauselokuvien sarja päättyy Renato Castellanin vuonna 1952 ohjaamaan italialaiselokuvaan Kahdella pennillä toiveita (Due soldi di speranza). Sitä voisi luonnehtia köyhälistön Romeoksi ja Juliaksi, ja kahta vuotta myöhemmin Castellani filmasi myös ihan oikean Romeo ja Julia –elokuvan. Mutta Cannesin festivaalien pääpalkinnon saanut Kahdella pennillä toiveita oli hänen uransa todellinen mestariteos.

Kahdella pennillä toiveita kertoo Napolin lähellä Vesuviuksen rinteillä sijaitsevasta pikkukylästä. Antonio on armeijasta palaava nuorukainen, jonka elämäniloa töiden vähyys ja muut sodanjälkeiset ongelmat koettelevat. Viehättävä ja ujo naapurintyttö Carmela on rakastunut Antonioon, jolta ihastuminen vie kuitenkin enemmän aikaa. Lisäksi köyhyys asettaa heidän suhteelleen omat ongelmansa, ja niinpä nuorten rakkaustarinasta tulee aikamoista soutamista ja huopaamista.

Kahdella pennillä toiveita edustaa sodanjälkeisen Italian neorealismia kuvaamalla todenmukaisesti sekä miljöitä että ihmisiään. Castellani on kuitenkin maustanut yhteiskunnallisen sisältönsä rehevällä huumorilla ja valloittavan vapautuneella kertojanotteella, joka tuo elokuvaan aitoa kansankomedian tuntua. Valkoisuuttaan hohtavat seinät, alati meluavat ja keskenään riitelevät ihmiset sekä hiostuttavan aurinkoiset maisemat tekevät elokuvasta paitsi tavattoman ”italialaisen”, luovat siihen aidon elämäntunteen, joka tekee nuorten rakkaustarinasta samalla kertaa valloittavan että koskettavan.
Juuri elämänilo erotti Castellanin useimmista muista neorealisteista ja teki hänen elokuvistaan sodanjälkeisessä Italiassa niin suosittuja. Maa saattoi olla raunioina, politiikka riitelyä, köyhyys rehottaa ja rikollisuus kukoistaa, mutta Castellani osasi yhä tarjota arjen iloja ja toiveita, ehkä vain kahden pennin arvoisia, mutta toiveita joka tapauksessa.

Vesa Nykänen