YLE Teema

 

Kino Suomi

Kaikki pelissä (16)

Julkaistu torstaina 09.01.2014 11 kommenttia 71 suositusta

Murha mutkistaa elokuvantekoa Matti Kassilan viimeisessä pitkässä leffassa, joka päivittää Palmujen rikosviihteen 1990-luvulle.

torstai 30.1. klo 21.55

Matti Kassilan ura pitkien fiktioelokuvien ohjaajana alkoi vuonna 1949 elokuvalla Isäntä soittaa hanuria, ja päättyi vuonna 1994 elokuvaan Kaikki pelissä. 45 vuoden aikana hän ohjasi 32 pitkää fiktioelokuvaa ja dokumentteja päälle.

Kassilan läpimurto oli vuoden 1951 jännäri Radio tekee murron, ja 1950-luvulla valmistuivat myös suosikkikomediat Hilmanpäivät (1954) ja Pastori Jussilainen (1955), sekä klassikkofilmatisointi Elokuu (1956). Hänen tunnetuimmat ohjaustyönsä ovat 1960-luvun Palmu-elokuvien sarja.

Viimeisessä pitkässä fiktioelokuvassaan Kassila palaa rikospaikalle, eli Palmuista tuttuun genreen. Tällä kertaa murha – tai oikeastaan kaksi – tapahtuu ohjaajalle hyvinkin tutussa ympäristössä, eli elokuvatuotannon keskellä. Käsikirjoittaja, joka aikoo ujuttaa juoneen paljastuksia vanhasta rikoksesta, päätyy vainajaksi, ja elokuva keskittyy enemmän rikostutkintaan kuin elokuvantekoon. Rikoksen maailmassa on perinteisiä palmumaisia motiiveja ja alibeja, mutta myös 90-lukulaista vauhtia ja ylenpalttisuutta.

Näyttelijävalinnoissa Kassila on pysytellyt jo asemansa vakiinnuttaneiden elokuvanäyttelijöiden parissa. Esko Salminen on komisario Max Nummensyrjä, Allu Tuppurainen hänen konstaapeli Pynnösensä.
Elokuvaväkeä edustavat tuottaja Heidi Ahola (Hannele Lauri), ohjaaja Antti Blomberg (Antti Litja), kuvauspäällikkö Jorma Jouppi (Jukka Puotila), kuvaaja Timo Korpi (Kari Heiskanen) ja näyttelijätär Ritva Rajos (Satu Silvo).

Kaikki pelissä -elokuvan jälkeen Kassila ohjasi vielä TV1:n Kulttuuriohjelmille 10-osaisen dokumenttisarjan Tähdet kertovat, Matti Kassila (1996) omasta elokuvatuotannostaan, sekä oman tuotantoyhtiönsä nimissä dokumentin Kun aika on kypsä (1998), jossa hän kertoo suhteestaan F.E. Sillanpään tuotantoon.

Lisätietoa ohjelmasta

Kaikki pelissä (1994) O: Matti Kassila. N: Esko Salminen, Hannele Lauri, Jukka Puotila, Satu Silvo, Allu Tuppurainen, Aake Kalliala, Kari Heiskanen, Antti Litja, Martti Järvinen, Esko Nikkari, Kati Outinen, Pentti Siimes.

Suosittele71 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Onko Yle Teeman mahdollista uusia jutun lopussa mainittu Tähdet kertovat, Matti Kassila -sarja kokonaisuudessaan? Yhden jakson olen nähnyt Elokuu-DVD:n lisämateriaalissa, ja kyseinen jakso oli Kassilan taustoituksen kera hyvin toteutettu.

Anonyymi

Voisko elokuvan vielä esittää lähi aikana uusiksi ? tai tuleekohan dvd:eelle ? :)

Anonyymi

Toivoisin myöskin elokuvan uusintaa.

keuruulta

Olisi hienoa, jos elokuva uusittaisiin lähiaikoina Teemalta. Eilinen näytös pääsi unohtumaan meiltä monelta keuruulaiselta. Kiitos kovasti jo etukäteen.

Anonyymi

Elokukuva jäi tosiaan näkemmät, uusintaa toivottavasti saatavilla jossakin muodossa.

tässä video

elokuvasta Kaikki pelissä

http://www.amy.gs/50927990

salasana: satunainoatissikohtaus

Anonyymi

Samoin, minäkin missasin tämän harvinaisen suomifilmin ysäri-ajalta.
Toivon uusintaa pikaisesti ja myös että elokuva olisi katsottavissa
Yle Areenassa!!

Anonyymi

on hyvä kun on ylevero maksettavana niin ei perkele voi edes areenasta katsoa kiitti vitusti

Harto Hänninen, Kino Suomen toimitussihteeri

Kino Suomella ei ole uusintapaikkaa Teemalla, joten ihan äkkiä Kaikki pelissä ei ole tulossa uusintaan. Olen juuri kokoamassa ensi syksyn Kino Suomen ohjelmistoa, joten panen tämän toivelistan kärkeen. Syksyllä siis kannattaa seurata tarjontaamme.
Valitettavasti Yleisaradiolla ei ole kaikkien Suomessa tehtyjen elokuvien internetoikeuksia, vaikka suuri toive toki olisikin julkaista kaikki myös netissä.

Anonyymi

Tämä oli ihan viihdyttävä jännäri. Moni sen ajan tunnettu näyttelijä oli saatu samaan filmiin. Oli myös hauska nähdä Allu Tuppurainen Pynnösen roolissa. Olishan se kiva kun tämäkin julkaistais joskus dvd:lle.

Anonyymi

Tämä leffa on pakko saada toiveuusintana :(


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook