YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kausikortti

Kausikortti: Kaija Saariaho!

Julkaistu tiistaina 27.07.2010 0 kommenttia 216 suositusta

lauantai 2.10. klo 13.25

Kauden ensimmäisessä Kausikortissa Kaija Saariaho, Kari Kriikku, Sakari Oramo ja RSO takaavat laadukkaan kotimaisen kantaesitysohjelman. Berliinin filharmonikkojen ja Luzernin musiikkijuhlien Kaija Saariaholta tilaama Laterna Magica (2008) kuullaan nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Teos viittaa elokuvaohjaaja Ingmar Bergmanin omaelämäkertaan, jonka myötä orkesterikappaleen perusajatukseksi kasvoi musiikillisten aiheiden variointi eri tempoissa. Vertauskuvana oli Laterna Magica, kone jolla tuotettiin liikkuvan kuvan illuusio: kampea nopeasti pyöritettäessä yksittäiset kuvat häviävät ja silmä aistii yhtenäisen liikkeen.

D’OM LE VRAI SENS on Kaija Saariahon ensimmäinen suuren teoksen kantaesitys kotimaassa yli kymmeneen vuoteen. Teos on Ylen tilaama.

- Ajatus klarinettikonsertosta Kari Kriikulle oli pyörinyt mielessäni useita vuosia, mutta aloitin varsinaisen sävellystyön vasta syksyllä 2009”, kertoo Kaija Saariaho, yksi Suomen tunnetuimmista ja kansainvälisesti menestyksekkäimmistä nykymusiikin säveltäjistä.

Tilassa elävän teoksen esittää klarinetisti Kari Kriikku, joka on luonut mielenkiintoisen ja monipuolisen uran sekä solistina että kamarimuusikkona. Hän on tehnyt kiinteästi yhteistyötä tunnettujen säveltäjien kanssa ja kantaesittänyt useita teoksia.

Saariahon teoksen lähtökohtana on kuusiosainen keskiaikainen kuvakudossarja Neito ja yksisarvinen, jonka nimet viittaavat ihmisen eri aisteihin. Konserton osat on nimetty aistien mukaan, joista viimeisin eli kuudes aisti on monimerkityksellinen A mon seul Désir, ‘Ainoan kaipuuni kohteelle’. Kuudennen kuvakudoksen nimeä ja sisältöä on tulkittu paljon, ja nimen kirjaimista on löydetty piilomerkityksiä, kuten D’OM LE VRAI SENS. Keskiajan ranskaksi nimi viittaa paitsi aisteihin myös ihmisen oikeaan merkitykseen.

Teokset taltioitu 20.4. ja 8.9.2010

 

 

Ensilähetyksen jälkeen ohjelman voi katsella YLE Areenassa (yle.fi/areena) kuukauden ajan.

Suosittele216 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook