YLE Teema

Historiadokumentti

Kun Saksa pommitti Englantia

Julkaistu perjantaina 05.10.2012 4 kommenttia 77 suositusta

tiistai 9.7. klo 23.15

Tony Robinsonin juontama kaksiosainen dokumentti kertoo saksalaisten ilmaiskuista Britanniaan toisen maailmansodan aikana. ”Blitz”, niin kuin britit pommituksia nimittävät, oli ennennäkemättömän raju ja tuhoisa operaatio, mutta se ei onnistunut tavoitteessaan.

Sarjaa on kuvattu muun muassa Britannian asevoimien ampuma-alueella, jonne rakennettiin kopio tyypillisestä brittiläisestä kaupunkikadusta rivitaloineen. Mallikaupunkia pommitettiin räjähtein ja palopommein, ja näin saatiin entistä tarkempaa tietoa siitä, miten paineaallot, kuumuus ja sirpaleet vaikuttavat tiiliin ja laastiin. Tuhannen kuvan sekuntinopeudella kuvatut hidastetut otokset kuvittavat silminnäkijöiden kertomuksia elämästä pommiuhan alla.

Lisätietoa ohjelmasta

(Blitz Street, Britannia 2011) Tuotanto Channel 4

Suosittele77 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

ajattelija

Sinällään oli ehdottomasti positiivista, että natsisaksa lyötiin maan tasalle. Suosittelisin kuitenkin ilmapommituksista kiinnostuneita tutustumaan kirjaan "Suuri palo, liittoutuneiden ilmapommitukset Saksassa 1940-1945". Natsit olivat sikoja, sitä en kiellä. Mutta tämä kirja kannattaa lukea.

Tuotenumero / ISBN: P9512067994

Saksan kaupunkeihin kohdistuneille pommituksille 1940-1945 ei löydy vertailukohtaa historiassa. Pommitukset olivat suurin katastrofi Saksassa sitten 30-vuotisen sodan: yli tuhat kaupunkia ja taajamaa joutui pommitusten kohteeksi. 30 miljoonan ihmisen päälle - jotka olivat pääosin naisia ja lapsia - satoi noin miljoona tonnia räjähdys- ja palopommeja. Yli puoli miljoonaa ihmistä kuoli, ja keskiajalta lähtien kasvaneet kulttuurikaupungit tuhoutuivat peruuttamattomasti. Jörg Friedrich kuvaa kirjassaan, kuinka britit ja amerikkalaiset suunnittelivat ja toteuttivat Saksan kaupunkien hävittämisen. Laajan lähdeaineiston avulla hän selostaa pommiaseen kehitystyötä, sen tehoa maan päällä, siviiliväestön traumaattista elämää bunkkereissa ja kellareissa, kuolemaa kuumuuden, ilmanpaineen ja palokaasujen vuoksi sekä mittaamattoman arvokkaan kulttuuriperinnön perikatoa. Friedrichin kirja on aiheuttanut ilmestyttyään keskustelua Saksassa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa siviilikohteiden pommittamisen oikeutuksesta: oliko kyseessä sotarikos ja laajamittainen terrorikampanja, vai pyhittikö tarkoitus keinot? Friedrichin teos on ensimmäinen kokonaisesitys tästä historioitsijoiden vaikenemasta aiheesta ja auttaa käsittämään pommitussodan mittakaavan ja seuraukset. Jörg Friedrich (s. 1944) on palkittu berliiniläinen historioitsija, joka on aiemmissa teoksissaan käsitellyt muun muassa kansallissosialismia ja saksalaisten toisessa maailmansodassa tekemiä sotarikoksia. Kirjan suomalaisen esipuheen on kirjoittanut poliittisen historian professori Seppo Hentilä .

Anonyymi

ajattelija kirjoitti:

Suomalaisetkin ovat kontallaan Simon Wiesenthalin edessä. Vain saksalaiset ovat pahoja, atomipommin pudottajat ovat hyviä, kidutuksineen ja Guantanamoineen.

Jostain kumman syystä amerikkalaiset ovat kohta pommittaneet kaikkia Israelin naapureita. Kuka tekisi dokumentin tästä?

Kuka tekisi dokumentin bolsevikkivallankumouksen tappajista. Siellä olivat Valitun kansan pojat johdossa...

ajattelija

Kirjoitin tuon ensimmäisen kommentin ja haluan korostaa, että natsit olivat (ja ovat) hirvittävä ihmisiä muistuttava joukko, joiden kanssa en halua olla missään tekemisissä missään muodossa. Tämä tosiasia ei kuitenkaan oikeuta saksalaisten tai kenenkään muunkaan ihmisryhmän väkivaltaista rankaisemista etu- tai jälkikäteen. "Why I love atombomb" -tyyppisiä kirjoituksia en ymmärrä ollenkaan. On täydellisen erilainen tilanne, kun sotilas ampuu sotilasta. Edelleen erilainen tilanne on, kun ilmavoimien alukset tai ohjukset milloin milläkin pommilla käristävät hengiltä naisia ja lapsia, nyt tai menneisyydessä. Sinällään Hiroshiman ja Dresdenin uhrin ovat lopulta yhtä viattomia. Minkään lipun tai aatteen uhreiksi tai marttyyreiksi heitä ei pidä kuitenkaan asettaa. He ovat pelkästään viattomia uhreja. "Älä kanna aatteen lippua, siihen uhrien arkut kääritään."

Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.

YLE Teema on Facebook