YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Film noir

Kuollut saapuessaan (12)

Julkaistu keskiviikkona 26.06.2013 0 kommenttia 41 suositusta

maanantai 19.8. klo 21.55

Rudolph Matén ohjaama D.O.A. eli Kuollut saapuessaan (1950) on tehokas film noir -klassikko, joka alkaa nimenä mukaisesti. Frank Bigelow (Edmond O’Brien) on julkinen notaari, joka on elänyt tavallista elämää kotikaupungissaan Banningissa. Elokuvan alussa hän astelee Los Angelesin poliisiasemalle tekemään ilmoitusta itseensä kohdistuneesta murhasta. Omituista kyllä, ilmoitusta vastaanottava poliisi tuntuu tietävän, kuka Bigelow on. Rikostutkijat kokoontuvat kuuntelemaan uupuneen ja voimattoman Bigelowin kertomusta, jossa hän käy läpi murhaansa liittyviä tapahtumia.

Bigelow on lähtenyt viikon lomalle San Franciscoon. Eräänä iltana hän juo erikoiselta maistuvan drinkin paikallisessa jazzbaarissa. Tämän jälkeen hän tuntee vointinsa kummalliseksi. Aamulla mies hakeutuu lääkäriin, jossa varmistuu karmiva diagnoosi. Bigelow on myrkytetty radioaktiivisella myrkyllä. Hän saa vain muutaman päivän elinaikaa. Sinä aikana Bigelow aikoo selvittää, kuka hänet on murhannut ja miksi.

Elokuvan alkukohtausta on kiitelty yhdeksi elokuvahistorian nerokkaimmista avauksista. Alkutekstien aikana kamera-ajo seuraa Frank Bigelowin selkää, kun hän astelee kadulta poliisiasemalle ja etsii käsiinsä paikallisen henkirikostutkijan. Miehen kävelyrytmi yhdistettynä elokuvan alkumusiikkiin luo vaikutelman Bigelowin määrätietoisuudesta. Takaumina kerrotussa elokuvassa on poikkeuksellinen juonirakenne, joka on nostettu aikoinaan yhdeksi teoksen menestystekijäksi. Elokuvasta on tehty lukuisia uudelleenfilmatisointeja.

Lisätietoa ohjelmasta

(D.O.A., Yhdysvallat 1950) O: Rudolph Maté N: Edmond O'Brien, Pamela Britton, Luther Adler, Beverly Campbell

Suosittele41 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Kiihotus (12)

Roger Cormanin ohjaama vakava elokuva rotuvihasta, pääosassa William Shatner. Sosiaalityöntekijäksi esittäytyvä mies saapuu Yhdysvaltojen etelän pikkukaupunkiin ja yllyttää asukkaita kääntymään koulujen rotuerottelun purkamista vastaan.

31.8. Teemalauantai: Peter von Bagh 70

Elokuvakulttuurin renessanssimiehen 70-vuotispäivän kunniaksi teemaillassa nähdään Peter von Baghin kaksi elokuvaa: räävitön nuoruustyö Kreivi ja mestarillinen kollaasielokuva Helsinki, ikuisesti. Illan täydentää von Baghin henkilökuva.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook