Kuriilien saaret

Kuriilien saaristossa aurinko ei paista, tuuli puhaltaa ja maa järkkyy. Japani vaatii sodassa menettämiään saaria takaisin, mutta Venäjä pitää niistä kiinni ehdottomasti – ne ovat karuudestaan huolimatta arvokasta omaisuutta. Ja tätä omaisuutta valvoo yksi mies: kalastusparoni Aleksandr Verhovski, "Kuriilien herra".

Kuriilien 56 saarta ovat maailmankartalla vain pienenpieniä täpliä. Tämä Japanin pohjoiskärjestä Kamtšatkan niemimaan tuntumaan ulottuva saariryhmä on vuosikymmenten ajan ollut jatkuvan kiistelyn kohteena, aina siitä saakka, kun Neuvostoliitto miehitti Japanille kuuluneet eteläisimmät saaret toisen maailmansodan viimeisinä viikkoina. Japani ei tätä alueliitosta ole tunnustanut.

Kuriileilla aurinko paistaa keskimäärin 20 päivänä vuodessa. Maanjäristykset ravistelevat saariryhmää säännöllisesti, ja jokaisella saarella on ainakin yksi aktiivinen tulivuori. Ankarat taifuunit puhaltavat vähän väliä saarten yli Tyyneltämereltä Ohotanmerelle. Ihmisasutus on keskittynyt muutaman isoimman saaren rannoille, ja sisämaassa luonto on lähes koskematonta.

Japani on kaikin mahdollisin tavoin perustellut vaatimustaan saada eteläiset Kuriilit takaisin. Mutta Venäjä ei luovu karuista saarista, sillä Kuriilien kalavedet kuuluvat maailman rikkaimpiin. Eikä Kuriileilla noudateta kiintiöitä tai kansainvälisiä sopimuksia, vaan miljardibisneksestä otetaan irti kaikki mikä saadaan, vaikka kiinni jäänyttä uhkaavat lain mukaan ankarat sakot – ei sentään vankileiri Siperiassa niin kuin neuvostoaikaan.