YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Perjantain Kino

Langenneet enkelit

Julkaistu keskiviikkona 23.11.2011 0 kommenttia 159 suositusta

perjantai 9.12. klo 21.50

1960-luvun lopulle sijoittuva mustan huumorin sävyttämä kuvaus kanadalaisesta perheestä, jonka kolme tytärtä luovii kukin omalla tavallaan kohti aikuisuutta. Scott Smithin vuonna 2003 ohjaama elokuva perustuu Barbara Gowdyn romaaniin.

Fieldin perheen kolme tyttöä ovat aikuistumassa. Perheen alkoholisoitunut äiti makoilee ja sekoilee, perheen tyrannimainen isä riehuu ja keksii erilaisia tempauksia. Pihamaalle on rakennettu eräänlainen varmuusvarasto, jossa voi myös nukkua.

Nuorten maailma 1960-luvun lopulla on kovin erilainen kuin se oli nuorten vanhempien nuoruusvuosina. Tytöt yrittävät selviytyä elämässä eteenpäin kukin omalla tavallaan, saamatta apua omalta perheeltä. Lou vastustaa isäänsä, Norma suree hiljaa itsekseen, ja kaunis Sally hakeutuu miesseuraan.

Perheen menneisyydestä löytyy surullinen salaisuus, joka selittää kodin ongelmia.

Lisätietoa ohjelmasta

Langenneet enkelit (Falling Angels), Kanada 2003. Ohjaus Scott Smith, pääosissa Callum Keith Rennie, Miranda Richardson, Katharine Isabelle, Kristin Adams, Monté Gagné.

Suosittele159 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Hyvästi Bafana (K13)

Bille Augustin ohjaama humaani, tosipohjainen elokuva valkoisesta eteläafrikkalaisesta miehestä, joka toimi pitkään Nelson Mandelan vanginvartijana. Pääosissa Joseph Fiennes ja Dennis Haysbert.

Gilbert Grape

Lasse Hallströmin ohjaama lämminhenkinen elokuva nuorukaisesta, joka on jumiutunut uinuvaan pikkukaupunkiin työlään perheen kera. Pääosissa Johnny Depp, Leonardo DiCaprio ja Juliette Lewis.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook