YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kesäkino

Levoton veri (12)

Julkaistu keskiviikkona 18.07.2012 0 kommenttia 122 suositusta

lauantai 18.8. klo 21.00

Elokuvaohjaaja Teuvo Tulion syntymästä on 23.8.2012 kulunut sata vuotta. Kesäkino omistaa illan tälle suomalaisen melodraaman yltiöpäiselle mestarille. Illan aikana perehdytään Tulion tuntemattomaan latvialaiseen varhaislapsuuteen, 1940-luvun Levottomaan vereen sekä lopulta Tulion viimeiseen, skandaalinkäryiseen elokuvaan Sensuela.

Tulio-illan avaa hurja melodraama Levoton veri. Teuvo Tulion vuonna 1946 ohjaama elokuva kertoo kahdesta sisaruksesta, jotka kamppailevat samasta miehestä hulluuteen asti. Pääosissa ovat Regina Linnaheimo, Eino Katajavuori ja Toini Vartiainen.

”On aika riisua naamiot, Outi. Sinä olet varas. Sinä olet varastanut minulta mieheni ja elänyt hänen kanssaan synnissä.” – Sylvi Sora (Regina Linnanheimo)

Levottoman veren jälkeen Tulio-iltaa jatkaa upouusi latvialainen dokumentti Fedja - Theodor - Tulio. Se kertoo kuuluisan mutta salaperäisen ohjaajan juurista. Pienessä latvialaiskylässä on muistomerkki kylän asukkaille täysin tuntemattomalle ihmiselle: Teuvo Tuliolle, suomalaisen elokuvan legendalle. Riikalainen ohjaaja Kristīne Želve lähtee selvittämään Tulion salaisuutta.

Illan päättää Tulion viimeiseksi ohjaukseksi jäänyt pahamaineinen värielokuva Sensuela (18).

Sirpa KähkönenRadio Suomen kesäsarjassa Onnen maalta Erottajalle kirjailija Sirpa Kähkönen keskustelee toimittaja Jukka Kuosmasen kanssa Teuvo Tuliosta ja elokuvasta Levoton veri sunnuntaina 19.8.

”Jos ajatellaan Teuvo Tulion elokuvia, niin sovituksellahan niissä ei ole suurta mahdollisuutta. Synnintekijälle käy yleensä aika karmealla tavalla.” – kirjailija Sirpa Kähkönen

”Levottoman veren lääkäriperheen ongelmien rinnalla jopa Bergmanin elokuvien henkilöiden rakkauselämät vaikuttavat tasapainoisilta ja onnellisilta.” – radiosarjan toimittaja Jukka Kuosmanen

 

Tulio-illan lisäksi Teema esittää Tulion koko muun tuotannon kesän torstai-iltojen Kino Tuliossa.

Lisätietoa ohjelmasta

Levoton veri (Suomi 1946) Ohjaus: Teuvo Tulio. Käsikirjoitus Nisse Hirn, Regina Linnanheimo ja Teuvo Tulio. Näyttelijät: Regina Linnanheimo, Eino Katajavuori ja Toini Vartiainen.

Suosittele122 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Sensuela (18)

Teuvo Tulion viimeiseksi jäänyt, pahamaineinen ja kummallinen elokuva palaa Rakkauden ristin teemaan. Juoni vei Lapin sodasta 1960-luvun syntiselle Reeperbahnille.

Fedja - Theodor - Tulio

Pienessä latvialaiskylässä on muistomerkki sen asukkaille täysin tuntemattomalle ihmiselle – Teuvo Tuliolle, suomalaisen elokuvan legendalle. Latvialaisdokumentti selvittää sata vuotta sitten tuossa kylässä syntyneen ohjaajan salaisuutta.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook