YLE Teema

 

Kino Europa

Mies joka kutistui

Julkaistu keskiviikkona 05.05.2010 4 kommenttia 269 suositusta

Hämmästyttävä scifi-klassikko miehestä, joka oudon säteilyn vaikutuksesta alkaa kutistua yhä pienemmäksi. Arkinen koti muuttuu vaarojen tyyssijaksi: mies taistelee lopulta hämähäkkiä vastaan.

keskiviikko 30.3. klo 21.55

Uusi atomiaika synnytti 1950-luvulla lukuisia scifi-elokuvia, joissa uuden tieteen synnyttämät pelot heijastuivat usein eriskummallisina ja lähes poikkeuksetta vaarallisina muutoksina. Paras näistä elokuvista on Mies joka kutistui (The Incredible Shrinking Man), jonka ohjasi Jack Arnold vuonna 1957.

Lähes kaikkien 1950-luvun scifi-elokuvien tavoin sekin on tieteelliseltä pohjaltaan täysin falski, mutta siinä radioaktiivinen säteily toimii vain epämääräisenä juonimotiivina, jonka voi sitten huoletta unohtaa ja keskittyä nauttimaan hämmästyttävästi toteutusta ja vaikuttavasta tieteisfantasiasta.

Elokuva kertoo miehestä, joka purjehdusmatkalla joutuu radioaktiivisen pilven keskelle. Kuukausia myöhemmin hän huomaa menettäneensä jonkun verran painoaan ja pituuttaan, ja ajan mittaan hän alkaa kutistua yhä huolestuttavammin. Lopulta hän elää hengenvaarallisen painajaisen keskellä.

Kun ajan scifi-elokuvissa suunnattiin yleensä kohti avaruutta ja suureellisuutta, Arnoldin elokuva ottaa täysin päinvastaisen suunnan. Arnoldin ja käsikirjoittaja Richard Mathesonin huomio on koko ajan ihmisessä itsessään, hänen elämänsä täydellisessä luhistumisessa ja siinä, kuinka arkinen, tuttu ja turvallinen koti alkaa muuttua uhkaavaksi vaarojen tyyssijaksi.

Samalla elokuva on lavastustyön ja trikkikuvauksen ensiluokkainen voimannäyte. Nimihahmo tuntuu todellakin kutistuvan silmissä. Varsinkin jälkipuoliskon aikana Mies joka kutistui on aivan mestarillista tieteisfantasiaa. Luontevan, ihmiskeskeisen otteensa ansiosta elokuva säilyy vaikuttavana ja käy runollisessa loppukohtauksessaan aidon koskettavaksi.

Richard Mathesonin oman romaaninsa pohjalta kirjoittaman elokuvan pääosissa näyttelevät Grant Williams, Randy Stuart, April Kent ja Paul Langton.

(kirjoittanut Vesa Nykänen)

Mies joka kutistui esitettiin edellisen kerran Teemalla Kino Scifi -sarjassa kesällä 2010.

Lisätietoa ohjelmasta

Mies joka kutistui (The Incredible Shrinking Man, USA 1957). Ohjaus Jack Arnold. Pääosissa Grant Williams, Randy Stuart, April Kent ja Paul Langton.

Suosittele269 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

scififani

Jippiii! Tätä on odotettu, jättikiitos! Onko mitään tietoa milloin tämä on viimeksi esitetty Yleisradion kanavilla? Muistan elävästi junnuna katselleeni mökillä tämän elokuvan.

Sauli

Elonetistä löytyvät usein elokuvien ensi-ilta ja tv-esitystiedot.
http://elonet.fi/title/ek432j/esitys

Incredible Shrinking Man, The (1957)
Ensi-ilta
Pvm: 16.8.1957
Paikat: Tuulensuu
Muut esitykset
Pvm Paikka Tyyppi
13.8.1980 TV2 televisioesitys
10.7.1993 MTV3 televisioesitys

scififani

Kiitokset Saulille tiedoista ja linkistä! Se oli tuo 1980 esitys, jonka näin. 1993 on lipsahtanut harmillisesti ohi, mutta kukas nyt maikkaria niin tarkasti seuraileekaan :-)

ams

Kiitos Teema, kun näytätte tämän! Olin 9 v. vuonna 1993, jolloin näin tämän leffan ja vaikutuin suuresti tuon kutistuvan miehen roolityöstä. Kannattaa siis katsoa tämä elokuva, vaikka ei muuten välittäisikään scifistä. Tässä on jotakin erilaista ja katsoja voi tuntea suurta myötätuntoa pääosan esittäjää kohtaan. Ainakin minut tämä leffa pysäytti aikoinaan, vaikka en sittemmin olekaan scifejä katsellut kuin harvoin.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook