YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kino Suomi

Morena (S)

Julkaistu tiistaina 31.07.2012 0 kommenttia 93 suositusta

Anssi Mänttärin elokuva miehestä, joka etsii itseään, muistoja ja unohdusta Berliinissä.

torstai 20.9. klo 21.55

Anssi Mänttärin yhdeksäs pitkä elokuva Morena kuvattiin pääosiltaan Länsi-Berliinissä, ja se onkin visuaalisesti ilahduttava kuvaus aikakaudestaan. Kuvaajana on toiminut Heikki Katajisto, kuten viimeisintä lukuun ottamatta kaikissa muissakin Mänttärin pitkissä elokuvissa.

Elokuvan pääroolissa nähdään ohjaaja itse: hän esittää anonyymiä punapartaista miestä, joka on saapunut Berliiniin jäljittämään muistoja ja unohdusta, ja kapakkapianistina kiertelevää veljeään. Takaumina nähdään välähdyksiä hänen väkivaltaisesta lapsuudestaan. Berliinissä mies ihastuu hetkellisesti nuoreen tarjoilijatyttöön, Morenaan, joka kehottaa häntä palaamaan sen luokse, jota hän ajattelee Morenaa katsoessaan.

Näyttelijänurasta alkujaan haaveillut Mänttäri esiintyy monissa elokuvissaan, ja kahdesti hän on esittänyt pääroolin itse. Morenan lisäksi Mänttäri esittää samanlaista anonyymiä ajelehtivaa punapartaista miestä myös edellisvuonna valmistuneessa elokuvassa Viimeiset rotannahat (1985).

Elokuvaa ei ole aiemmin esitetty televisiossa.

Lisätietoa ohjelmasta

Morena (1986). Ohjaus ja pääosa: Anssi Mänttäri, muissa osissa Caroline Krüger, Claes Andersson ja Dan van Husen. Tuotanto: Reppufilmi.

Suosittele93 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Pimeys odottaa (12)

Pauli Pentin suomalaisittain harvinainen, omintakeinen dekkarielokuva on kolmiodraama, johon sotkeutuvat nuori epäonninen ajelehtija, yökerholaulajatar ja korruptoitunut poliisi.

Sisarukset (16)

Saksalaisen pappisperheen sisarukset valitsevat omat tiensä: toinen ryhtyy toimittajaksi, toinen liittyy maanalaiseen terroristiryhmään. Margarethe von Trottan elokuva perustuu Ensslinin sisarusten tapaukseen.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook