Murha junassa (7)

Kino Klassikon dekkarielokuvien sarjaa Teemalla jatkava Murha junassa (Murder, She Said, Britannia 1961) saattaa olla järkytys kaikille niille, jotka eivät entuudestaan tunne Margaret Rutherfordin tähdittämiä neiti Marple -elokuvia. Ehkä – ja toivottavasti – iloinen yllätys, mutta järkytys yhtä kaikki.
Perinteinen mielikuva Agatha Christien luomasta neiti Marplesta on hissukkamainen ja ystävällinen, ehkä hieman hauraskin täti-ihminen. Uskomattoman Margaret Rutherfordin tulkitsemana neiti Marple on toista maata, tomera ja isoraaminen, usein hassahtaneelta vaikuttava touhuaja, joka tunkee itsensä joka paikkaan kiusaten murhaajia yhtä lailla Columbo-maisella väsytystaktiikalla kuin terävää älyään käyttämällä. Eräässä elokuvassa hän jopa miekkailee murhaajan kanssa.

Rutherford esitti neiti Marplea neljässä George Pollockin ohjaamassa elokuvassa 1960-luvun alkupuoliskolla. Huono ei ollut niistä yksikään, toiset ehkä vain muita hieman parempia. Vaikka elokuvat rakentuivat samanlaisille asetelmille, ne olivat aina miljöiltään ja juoniltaan tarpeeksi erilaisia, eikä syyllistä ollut koskaan helppo arvata. Ne eivät ole Christie-elokuvista niitä kaikkein uskollisimpia mutta varmasti hauskimpia.

Teeman dekkarisarjaan on poimittu niistä ensimmäinen, Murha junassa, joka perustuu löyhästi Christien romaaniin ”Paddingtonista 16.50”. Neiti Marple osuu junamatkalla murhan silminnäkijäksi mutta ruumiin kadotessa hänen tarinaansa ei uskota. Niinpä neiti Marple alkaa itse tutkia tapahtunutta apulaisensa, kirjastonhoitaja herra Stringerin kanssa. Hän jäljittää syyllisen isoon herraskartanoon ja hakeuduttuaan sinne töihin kotiapulaiseksi, alkaa nuuskia ympäriinsä niin uhria kuin syyllistä etsien.

70-vuotiaana Rutherford teki neiti Marplesta itsensä. Hän käytti roolissa omia vaatteitaan ja toi uskollisen apulaisensa rooliin oman aviomiehensä, Stringer Davisin. Christie piti Rutherfordin tulkintaa sankarittarestaan liian komediallisena ja erilaisena, mutta omisti näyttelijättärelle romaaninsa Tuijottava katse.