YLE Teema

 

Populaarimusiikki

Pink Floyd: Behind the Wall

Julkaistu keskiviikkona 30.05.2012 1 kommenttia 188 suositusta

perjantai 15.6. klo 22.45

Näin syntyi The Wall: muurin taakse kurkistava rock-dokumentti kertoo teema-albumin, jättikonsertin ja elokuvan tarinan. Pink Floydin jäsenet Roger Waters, David Gilmour, Nick Mason ja Richard Wright kertovat, miten yhtyeen kriisistä ja eristäytymisen ja vieraantuneisuuden tunnoista syntyi rock-klassikko.

1960-luvun puolivälissä perustetun Pink Floydin historiaan kuuluvat niin psykedelia, Syd Barrett ja esoteria kuin vuosikausia albumilistoilla pysytellyt Dark Side of the Moon. Jättimenestyksen myötä tulivat valtavat stadionkonsertit, ja kuilu yhtyeen ja yleisön välillä kasvoi. Näistä eristyksen ja kriisin tunnoista Waters sai idean muurista ja teema-albumista.

Vuonna 1979 julkaistu The Wall on Pink Floydin legendaarisimpia albumeja. Pink Floyd: Behind The Wall -dokumentti kertoo tuon albumin kivuliaista tekovaiheista, sitä seuranneen kiertueen suunnittelusta sekä itse kiertueesta, joka massiivisuudessaan vei yhtyeen hajoamisen partaalle. Kiertueen melko haastavana ideana oli esiintyä yleisölle korkean muurin takana. Samaan aikaan yhtyeen jäsenten välille kasvoi muuri.

Dokumentissa haastateltavina ovat myös The Wall -elokuvasta tuttu kuvittaja ja visuaalinen suunnittelija Gerald Scarfe, elokuvan ohjaaja Alan Parker ja elokuvassa pääosaa esittänyt Bob Geldof. Elokuvan teosta tuli vahvojen egojen ja tahtojen taistelu. "Elämäni kurjimpia kokemuksia", kiteyttää ohjaaja elokuvan tekovaiheet.

Dokumentti on valmistunut vuonna 2000.

Lisätietoa ohjelmasta

Pink Floyd: Behind the Wall, USA 2000. Dokumentti, ohjaus Bob Smeaton, tuotanto Initial / Pink Floyd Music & EMI.

Suosittele188 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Roskilde 2011: Afrocubism & Femi Kuti

Roskilde 2012 -festivaalia odotellessa tarjolla on kaksi hienoa maailmanmusiikkikonserttia viime vuoden Roskildesta: malilais-kuubalainen fuusioryhmä Afrocubism sekä Fela Kutin vanhin poika Femi Kuti ryhmineen.

Ruisrock – 40 vuotta rokkia ja rakkautta

Dokumentti Suomen vanhimman rockfestivaalin synnystä ja kasvusta on samalla matka populaarikulttuurin rakenteellisiin muutoksiin Kekkosen Suomesta euroaikaan, mustavalkoisesta värilliseen. Mukana runsaasti näytteitä Rusrockin eri vuosikymmeniltä.

Kommentit

Atro Niiniluoto

Pienempänä joskus kuuntelin The wall-albumia puolella korvalla ja olin ihmeissäni. Another brick in the wall ja Is the anybody out there ovat jääneet mieleen. Animaatioita katsellessani pidin enemmän marssivista vasaroista kuin toistensa kanssa yhtyvistä kukista.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook