Ristin merkki (12)

Teeman Kino Klassikko tarjoaa kuukauden ajan seksiä, sandaaleja ja ristinmerkkejä, eli lyhyen katsauksen Hollywoodin historiallisten spektaakkelien omaan historiaan. Näiden eeposten tunnetuin tekijä oli Cecil B. DeMille, joka erityisen hyvin tajusi kuinka uskonnon varjolla voitiin tarjota yleisön tirkisteltäväksi seksiä, perversioita ja väkivaltaa, kunhan tämä kaksinaismoralistisesti päällystettiin kristinuskon sanomalla.

Ristin merkki (The Sign of the Cross, 1932) oli tässä mielessä DeMillen huippusaavutus. Elokuva kertoo roomalaisesta ylimyksestä, johon keisarinna Poppea on ihastunut mutta joka itse rakastuu kohtalokkain seurauksiin kristittyyn tyttöön. Ylimys yrittää suojella tyttöä keisari Neron vainoilta ja joutuu itse epäsuosioon.

DeMillen tavaramerkkinä oli hyvän ja pahan jyrkkä erottaminen, minkä turvin hän saattoi parin tunnin ajan näyttää kidutuksia, joukkomurhia, gladiaattoriotteluja, orgioita, sadismia, syntejä ja seksiä, kunhan lopussa paha sai palkkansa ja pyhät kristityt arvot voittivat. Tyypillisimmillään DeMille samanaikaisesti mässäilee roomalaisen sirkusareenan kauheuksilla ja hurskastelee kristittyjen marttyyrikuolemalla tai keskeyttää ryhmäseksiä lähestyvät orgiat virrenveisuulla.

Tämä kaksinaismoralismi painaa leimansa jopa elokuvan toteutukseen ja näyttelijäsuorituksiin. Raskas moralisointi ja hurskastelujaksot ovat elokuvan heikoimpia piirteitä kun taas rappiolla mässäily muhkeissa kulisseissa (lavastajana tuleva ohjaaja Mitchell Leisen) tarjoaa kiehtovaa camp-kuvastoa. Charles Laughton diivailee keisari Nerona nauttien selvästi roolistaan samalla kun Claudette Colbert Poppean roolissa keimailee kaikkien kanssa paljastavissa asuissaan tai kylpien alasti aasinmaidossa, mutta Fredric March ja Elissa Landi ovat hyveellisenä sankariparina paljon värittömämpiä.

Ristin merkki oli eräänlainen aikansa Game of Thrones. Molemmat mässäilevät seksillä ja väkivallalla minkä sielu sietää, ja kertovat historiallis-fantasiamaisissa lavasteissa kuinka joukkomurhia harrastava ja mielivaltainen yläluokka käy petollisia valtajuonittelujaan.

Kieltämättä sielu sieti paljon vähemmän vuonna 1932 kuin 2014 ja tuolloin vaadittiin vielä kristitty sanoma moraalinvartijoiden vaientamiseksi. Ristin merkki oli omana aikanaan kuitenkin niin rohkea elokuva että paria vuotta myöhemmin sensuurin tiukentuessa siitä oli poistettava mehevimmät jaksot (siitä esitetään nyt entisöity alkuperäinen versio). Sotavuosina elokuvaan jopa lisättiin pitkä prologi, jossa pommikoneet lensivät ristien muodostelmina Rooman yllä. O tempora, o mores.