Runoraati - nojatuolimatkailua

Miksi kuluttaa kerosiinia ja kasvattaa hiilijalanjälkeä, kun voi karauttaa pilviin runoratsulla.

Runoista, matkustamisesta ja maailmantilasta raadissa keskustelevat Jukka Virtanen, sankarimatkailija Riku Rantala, eurokansanedustaja Sirpa Pietikäinen sekä pianisti ja säveltäjä Olli Mustonen. Runonsa esittävät Olli Sinivaara, Olli Sirkiä, Sinikka Vuola, Kristiina Wallin ja Caj Westerberg, jonka runo kommentoi Pentti Sammallahden valokuvaa. Matkanjohtajana toimii Minna Joenniemi.

Runot:

Kerron matkasta itään...
SINIKKA VUOLA
Musta ja punainen
Tammi, 2009

Kerron matkasta itään
ja matkasta länteen, miten purjehdin
pienellä laivalla suuren meren
yli Miten miehistölle nousi kuume
joka ei laskenut Meri muuttui kuolleitten vereksi
ja kaikki meressä elävä kuoli,
Niin monta kertaa piti valita
kahdesta pahasta, mennä Skyllan ja Kharybdiin välistä Enkä vieläkään ole
perillä: täällä meri ja ranta katselevat toisiaan
sillä silmällä, kumpi hautaa toisen
Kuningas nyökkää, Sinä tulit tänne pohjoisesta
mutta se joka saapuu toista reittiä
näkee mittasuhteet eri valossa,
Kuningas tahtoo tietää
miten meren yli edetään, miten
esteet sysätään syrjään
ja kuitenkin: täällä olen, kahden pahan välissä
jumalan ja viettien välissä,

jos juna pysähtyi …
OLLI SIRKIÄ
Seuraavana Pasila, Like 2010

jos juna pysähtyisi tähän, hiljentyisi pellon viereen ja lumikuuset

dieselit pysähtyisivät, tuuletus pysähtyisi aika

varovasti ihmiset katsoisivat toisiaan

kunnes joku alkaisi taputtaa ja taputus kovenisi ja muutkin alkaisivat

taputtaa

sitten joku alkaisi hurrata ja muutkin alkaisivat hurrata

ja joku avaisi oven, astuisi ulos pellonlaitaan

ja lumi sataisi hiljaa junan katolle

Vihreä, polun varsilla..
OLLI SINIVAARA
Valonhetki, Teos 2009

Vihreä, polun varsilla syvenee, tihenee
puiden, varpujen ja mättäiden avaruus,

metsän sylit ja ulottuvuudet laajenevat,
säteet kiirivät kauemmas ja lähemmäs.

Kuljemme kohti jyrkänteitä ja kuiluja,
kohti louhikkoja ja syviä mustia järviä,

kohti kohinaa ja huminaa, tulen ja tuulen
loimua kirkkaan veden louhospinnalla

ja sen läpi loistavien vajonneiden lehtien
niemenkärjissä, auringon rantaniityillä.

Kuljemme ja kuulemme, miten metsä elää,
miten vihreys hengittää ja tuskin kuiskaa,

kun puhumme tiedämme puheen olevan
tuulta ja veden läikettä, taivaan kirkkautta

johon aina kirjoitetaan vain sama laulu,
lyhyt tokaisu kuin kulkematon linnunrata:

polkuja ja vuoria kyllä riittää, maa kantaa,
kädet ja jalat ainoat asiat, kirveet ja kuvat.

Räiskäleitä…
PENTTI SAMMALLAHTI, valokuva
CAJ WESTERBERG
Huoneita, Opus 2009

Räiskäleitä
suoraan pannusta lautaselle
ja kupissa lämmintä kaakaota
varpaitten ja kantapäitten muuttuessa
tunnottomista kihelmöiviksi,
kun olin pääsemättömissä seissyt lumessa
pienen mustan junan äärellä,
joka lasin takana kiersi kiersi
ympyrärataansa
siirtomaatavaraliikkeen ikkunassa.

tässä kaupungissa, jossa…
KRISTIINA WALLIN
Jalankantama, Tammi 2009

tässä kaupungissa, jossa minulla ei ole muistoja

nostan patjan vuoteesta, nostan suorille käsivarsille viileät lakanat
kannan kapeita kujia alas rantaan
pyykit kuivuvat, vesi haihtuu, pyykkinarut kulkevat parvekkeelta
parvekkeelle yläpuolellani liehuu ja hulmuaa miesten valkoisia paitoja, kovat
napit kuin pastilli kitalakea vasten

taloista tulvahtaa paistuvan kalan haju, ikkunalaudoilla radiot
puhuvat vierasta kieltä

panen patjan hiekalle, käärin hämärää hartioille merta pelkkää pimeää
ja tuuli
kulkee pinnan alla kuljettaa pullonkorkkeja, siniharmaita aamuja, nummuliitteja
jotka avaavat yhä uudelleen äänen ja musiikin salaisuuksia

tutkimuslaitoksissa ei vieläkään pureta kyynelten koodia, kasvojeni ihoon
on kertynyt kaikenlaista: tunnistamattomia hiukkasia, pölyä ja nokea

jos nukahdan rannalle, kävelen unessa lumisateen halki:
lumi on sekaisin eläinten jäljistä ja vuorokausi
halkeaa kahtia siihen mikä on ja siihen mikä on kaipaus
ja lumi on sekaisin
minun jäljistäni jotka yrittävät olla laulu

silti tapahtuu: ihosta kasvaa lintu kauniimpi kuin. Silti. Kipu
aukeaa laskoksistaan, siitä tulee keveämpi tuuli,
puhalluskukan varjo
piirtyy narulla kuivuvaan lakanaan, jättiläiskukka niin keveä niin täynnä
siemeniä, mahdollisuuksia, uusia alkuja vielä näkemättömiä
elokuvia, joissa kävellään pyykkinarujen alta, kapeita kujia alas
rantaan kunnes aamu on uusi uni, vastapaistunut leipä.