YLE Teema

 

Sairaan kaunis elämä (12)

Julkaistu keskiviikkona 15.08.2012 32 kommenttia 262 suositusta

Uusintapaikalla maanantaista torstaihin joka päivä klo 18

tiistai 6.5. klo 18.00

Katalaaninkieltä kuulee harvoin televisiossa, mutta tämä sarja yhdistää raikkaalla tavalla katalaanin kielen, hengestään taistelevien nuorten ihmisten kipeän maailman sekä sairaalasarjan parhaat ja koskettavimmat puolet. On rohkaisevaa nähdä nuorten rajaton elämänhalu ja se, että synkimmässäkin pilvessä voi piillä kultareuna.

Joukko 10-15-vuotiaita lapsia ja nuoria kohtaa sairaalan lastenosaston antiseptisessä arjessa. Heitä kaikkia yhdistää vakava sairaus, joka voi viedä hengen vaikka jo huomenna. Silti tänään on vielä elämä elettävänä ja toiveena ehtiä kokemaan kaikki se, mikä kuuluu nuoren ihmisen elämään.

Syöpää sairastava Jordi tulee sairaalaan jalan amputaatiota varten. Se on kurja kohtalo eläväiselle nuorelle, ja pojalla on mieli maassa. Hän saa huonekaveriksi sairaalan konkarin, optimistisen Lléon, joka ottaa kohtalotoverin siipiensä suojaan. Lléon esittelee hänelle sairaalan muun kantajengin: syömähäiriöisen Cristinan, kolarissa vammautuneen aspergerin syndroomaa potevan Tonin, sydänvikaisen Ignacion, sekä pitkään koomassa olleen Rocin, joka on tarinan kertoja.

Lléonin loistoidea on viettää keskiyöllä läksiäiset Jordin amputoitavalle jalalle, ja tästä tarina alkaa. Itku ja nauru ovat inhimillisen tunneskaalan ääripäitä, mutta tämän sairaalan käytävillä ne kulkevat käsi kädessä.

Lisätietoa ohjelmasta

(Polseres Vermelles, Espanja 2011)

Suosittele262 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

RedBandSociety_Fan

Here in Spain every monday 2,000,000 viewers follow the lives of these six children fighters . I really love this serial, this story is based on the author's real life. When he was a child he lost a leg , a lung and half of his liver by the cancer ... but the author has a plea for life.

One interview with the author of this story (english subtitles)
http://www.youtube.com/watch?v=Riys5AZca9g

Tero Uuttana

Mikäs tämän sarjan alkuperäisnimi on? En onnistunut millään löytämään sitä tältä sivulta ja hankala löytää lisätietoa tai muiden ihmisten mietteitä suomenkielisellä nimellä.

-Tero

Anonyymi

The secret of this serial is the children's courage to confront their diseases, In the director's blog you can understand more about what he wanted to express in each chapter. It's in Spanish but you can translate with google translator ;)

http://blogs.antena3.com/blog-pulseras-rojas/index2.html

http://blogs.antena3.com/blog-pulseras-rojas/

Yle Teema

Tero, sarjan alkuperäinen nimi on Polseres vermelles. Tässä tietoa sarjasta Katalonian television sivuilla:
http://www.tv3.cat/polseres-vermelles

Anonyymi

ihana :_(

Anonyymi

Aivan paras!

Tarja

Älyttömän hieno.
Yhdistää hienovaraisesti satua ja totta. Ihmiset käyttäytyvät koko tunneskaalassa ja silti hieno yhteys heidän välillään säilyy. Elämän vaikeimpia asioita käsitellään osoittelematta ja kuitenkin konkreettisesti. Parasta juuri nyt!

Anonyymi

Ignasi:_( Miksi?

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Ignasi:_( Miksi?

Niinpä!!! Oli paras hahmo kaikista!!!

Anonyymi

Missä nämä kaikki jaksot voisi katsoa uudestaan?

Anonyymi

Tämä sarja on muuttanut elämäni, kiitos!

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Missä nämä kaikki jaksot voisi katsoa uudestaan?

alkuperäinen versio (katalaani)
http://www.youtube.com/playlist?list=ELVJhtaxv1qvQ&feature=plcp

Espanjan
http://www.antena3.com/videos/pulseras-rojas.html

Anonyymi

Huippua! Elämä kaikessa kauneudessaan ja haasteellisuudessaan tuodaan elämänmakuisella tavalla katsojan iholle. Ja katsoja tulee kosketetuksi. Sarja toimii tärkeänä kanavana palata omiin lapsuudenaikaisiin sairaalakokemuksiin ja muistamaan ystävyyden merkitystä. Tervehenkistä katsottavaa sekä aikuisille että nuoremmille. Muistuttaa kaikesta tärkeästä, josta voi olla kiitollinen.

Anonyymi

Aivan kertakaikkisen upea sarja!! Mikään muu elokuva/sarja ei ole saanut kuin vähän silmäkulmaa kostumaan!! Tässä kyyneleitä ei voi pidätellä ja oikeasti itketti!! Loistavat hahmot jokainen!
Toivottavasti näkyy uusintana joskus!!

:)

Hei! Näytättekö jossain vaiheessa myös toisen kauden?

Anonyymi

The second season is now on air a TVCatalunya . Two years have passed (both in the series and in real life) and the guys have matured ... for better and for worse . This new season is more real and painful :/ , but just as exciting .

You can see the first chapter of the second season in this link, some actors like Jordi have grown much .

Chapter 14 (first chapter , season 2) :
http://www.tv3.cat/videos/4417532/Polseres-vermelles--capitol-14

All chapters in this link:
http://www.tv3.cat/polseres-vermelles

Sairaala on tuttu paikka

Lapsisyöpäperheenä seurasimme mielenkiinnolla sarjaa. Tuossa esittelyssä todetaan, että nuoret elävät lastenosaston antiseptisessä arjessa. No, ei se sarjassa niin antiseptinen ole (huoneissa ei ole esim. käsidesiä), kun sytostaattihoidossa olevat potilaat rullaavat pyörätuoleillaan ympäri sairaalaa osastolta toisella. Sytostaattihoidoissa olevien lasten vastustuskyky on alentunut, ja tavallinen flunssakin voi olla heille vaarallinen, joten he eivät seikkaile ympäri sairaalaa - eivät ainakaan Suomessa.
Nuorten pitkäaikaissairaiden tuntemukset ovat samat niin Suomessa kuin Kataloniassakin. Sen sarja tuo hyvin esille. Kun on sairaalassa riittävän pitkään, alkaa sairaalaympäristö tuntua normaalilta ja normaalielämä vieraalta. Tätä muutosta on monien vaikea ymmärtää. Kun sarjaa esitetään jakso viikossa, sen seuraaminen kestää kolme kuukautta. Lapsisyöpäpotilaiden hoitoajat ovat kaikkineen useita vuosia - jos hyvin käy. Se on pitkä aika nuoren ihmisen elämässä.

Anonyymi

In this second season is about life post-illness. Lleó left alone in the hospital. His friends have overcome their disease and want to move on. Lleó stays alone in the hospital, no visitors. It start new healthy lives in different cities .... the strong friendship is "lost". They don't want to remember the past and look to the future. After several years, Lleó will leave the hospital without cancer. The day of his departure he knows that his cancer has been reproduced. :_(
From minute 36:00 , very hard scene :_(
http://www.tv3.cat/videos/4417532/Polseres-vermelles--capitol-14

He advises his new roommate that she cut her hair before the radiotherapy, and she accepted her illness.

Mr Benito say "If anybody in heaven, someday they will see me. Be prepared"

Anonyymi

Sairaala on tuttu paikka kirjoitti:
Lapsisyöpäperheenä seurasimme mielenkiinnolla sarjaa. Tuossa esittelyssä todetaan, että nuoret elävät lastenosaston antiseptisessä arjessa. No, ei se sarjassa niin antiseptinen ole (huoneissa ei ole esim. käsidesiä), kun sytostaattihoidossa olevat potilaat rullaavat pyörätuoleillaan ympäri sairaalaa osastolta toisella. Sytostaattihoidoissa olevien lasten vastustuskyky on alentunut, ja tavallinen flunssakin voi olla heille vaarallinen, joten he eivät seikkaile ympäri sairaalaa - eivät ainakaan Suomessa.
Nuorten pitkäaikaissairaiden tuntemukset ovat samat niin Suomessa kuin Kataloniassakin. Sen sarja tuo hyvin esille. Kun on sairaalassa riittävän pitkään, alkaa sairaalaympäristö tuntua normaalilta ja normaalielämä vieraalta. Tätä muutosta on monien vaikea ymmärtää. Kun sarjaa esitetään jakso viikossa, sen seuraaminen kestää kolme kuukautta. Lapsisyöpäpotilaiden hoitoajat ovat kaikkineen useita vuosia - jos hyvin käy. Se on pitkä aika nuoren ihmisen elämässä.

Hodgkinin tauti

Seurasimme myös syöpälapsiperheenä tuota sarjaa, joka osui ja upposi meihin. Sarjassa nuoret pysyvät sairaalassa suhteellisen hyväkuntoisina kuukausikaupalla, vaikka Suomen todellisuudessa koti- ja sairaalaelämä sekoittuvat jatkuvasti. Sairaalaelämä on kuitenkin helpompaa, koska siellä ei tarvitse selittää asioita. Toiset sairaat, hoitajat, lääkärit ja vanhemmat ymmärtävät puolesta sanasta, koska ovat kokeneet samoja asioita. Välillä sanoja ei tarvita ollenkaan. Hyvä sarja vaikeasta aiheesta, ilman sääliä!

Anonyymi

Kai toinen kausikin tulee myös suomessa!?

Anonyymi

Too real this second season , the guys have matured too early, they have to deal with his lifes and it is too complicated.

Sad season, but the story reflects author's true life . The fairy tale has left this season, but it is necessary to understand all stages of a long illness in a teenager .

I have cried so much watching this season. The 5th chapter of this 2nd season was very hard :_(

Anonyymi

Soundtrack Polseres Vermelles 2nd season)sung for Doctor Josep :

https://www.youtube.com/watch?v=wcHRbnPYj3c

Anonyymi

näyttääkö yle myös toisen tuotantokauden?

meyouandI

Kai Yle näyttää toisenkin tuotantokauden myös!!?

From_Spain

Kataloniassa ja toinen kausi päättyi (alkuperäisessä versiossa on 15 lukua). Espanjassa tulee ilmaa tänä kesänä. Surullinen kausi, ja kypsempiä. Toivottavasti toinen kausi on myönnettävä YLE .

halfwaythere

Aivan uskomattoman upea sarja... Lempisarja, onneksi vahingossa käänsin kerran Teemalle, kiinnostuin ja aloin seuraamaan.. Nyt koukussa, toisen kauden myös katsonut, mutta toivottavasti Yle näyttää sen myös sillä olisi kiva ymmärtää mitä tapahtuu. Itsekin tuli vetisteltyä tuota Ignasin kuolemaa ihan urakalla, harvinaista nimittäin en koskaan itke tv-sarjoille/elokuville tms... Ei parhaita hahmoja saa tappaa :c Joka tapauksessa toivon että myös tämä toinen kaunis kausi nähdään meillä Suomessa vielä joskus.

Anonyymi

ihana sarja! ihana, ihana, ihana !! en voi muuta sanoa :) kai toinen tuotantokausikin esitetään suomessa?

Anonyymi

Katsoin pääsiäisen aikaan kolme jaksoa tätä ihanaa sarjaa Yle Areenasta. Odotan innolla seuraavia jaksoja. Kiitos, että olette ottaneet tämän uusintana ohjelmistoonne.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook