YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kino Tulio

Se alkoi omenasta & Taape tähtenä

Julkaistu perjantaina 25.05.2012 0 kommenttia 144 suositusta

torstai 23.8. klo 21.55

Kino Tulion viimeinen näytös sisältää kaksi elokuvaa, joista vain toinen - keskeneräinen - on Teuvo Tulion ohjaus. Elokuvat ovat Se alkoi omenasta ja Taape tähtenä.

Draamassa Se alkoi omenasta 1960-luvun kulttidiiva Tabe Slioor vamppaa vauraan ukkomiehen. Kohukaunotar pyyhkäisi aikoinaan otsikoihin viettelemällä Helsingin kaupunginjohtajan Erik von Frenckellin. Hänen kertomustensa pohjalta ryhdyttiin valmistamaan myös täyspitkää draamaelokuvaa, jonka valmistuminen jäi kuitenkin puolitiehen. Ohjaajaksi palkattiin melodraaman mestari Teuvo Tulio, pääosassa olivat Tauno Majuri ja Tabe itse.

Illan toinen elokuva on Armand Lohikosken ohjaama komedia Taape tähtenä, joka leikittelee Tabe Slioorin nimellä ja hurjalla maineella. Miehiä pyörittelevä seurapiirirouva ja mannekiini kurkottelee vekselivetoisen Leo Jokelan sekä Tarmo Mannin esittämän Persilian prinssin lompakolle. Pääosassa, Taape-diivana esiintyy Tuija Halonen.

Elokuvia Se alkoi omenasta ja Taape tähtenä markkinoitiin aikoinaan yhdessä. Jälkimmäinen oli tehty täydentämään Tulion vajaamittaiseksi jäänyttä filmiä. Nyt tämä double bill tarjoaa rautaisannoksen 1960-luvun suomalaista kulttuurihistoriaa.

Lisätietoa ohjelmasta

Se alkoi omenasta, Suomi 1962. O: Teuvo Tulio, N: Tabe Slioor, Tauno Majuri.

Taape tähtenä, Suomi 1962. O: Armand Lohikoski. N: Tuija Halonen, Leo Jokela, Tarmo Manni.

Suosittele144 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Lauantaileikit

Maunu Kurkvaaran ohjaama harvinainen iskelmäelokuva Lauantaileikit vuodelta 1963 juhlistaa kesäistä Helsinkiä ajan suurimpien tähtien listahittien tahdissa - ja väreissä. Mukana mm. Laila Kinnunen, Ann-Christine, Eino Grön, Reijo Taipale ja Four Cats.

Elokuvan tarina

Mark Cousinsin 15-osainen dokumenttisarja kertoo elokuvataiteen kehityksestä 1800-luvun lopulta 2000-luvulle asti. Persoonallinen tutkimusmatka ulottuu 12 vuosikymmenelle ja kuudelle mantereelle, Japanista Dakariin, Hollywoodista Hongkongiin ja Mélièsistä Avatariin.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook