YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!

Suomi-saame-suomi & Siivekkäät

Julkaistu maanantaina 03.02.2014 0 kommenttia 65 suositusta

Myöhemmin samana iltana uusitaan Mari Boinen konsertti.

torstai 6.2. klo 21.00

Ima Aikio-Arianaickin ohjaama dokumenttielokuva Suomi-saame-suomi kertoo kahden suomalaisen sopeutumisesta saamelaisyhteisöön. Eino Torikka tuli Angeliin yli 60 vuotta sitten ja Annika Pasanen muutti Inariin 15 vuotta sitten. Vaikka he muuttivat vain kotimaassaan, uudelle paikkakunnalle tultuaan he astuivat uuteen ja vieraaseen maailmaan. Suurin osa pohjoiseen muuttaneista suomalaisista jatkaa suomalaista elämäänsä, mutta dokumentin henkilöt ovat valinneet toisin. He ovat valinneet sopeutumisen Saamenmaahan ja saamelaiseen yhteisöön, mikä ei kuitenkaan ole ollut helppoa. Kielen opetteleminen on sopeutumisen avain, mutta se ei takaa hyväksymistä saamelaiseen yhteisöön. Aluksi uhkaavina koetut suomalaiset ovat lunastaneet toiminnallaan itselleen paikan saamelaisessa yhteisössä ja muuttuneet yhteisölle tärkeäksi voimavaraksi.

Nuorta utsjokelaista Niillas Holmbergia vaivaa huono omatunto, jos hän ei tee taidetta. Se on hänen intohimonsa, kuten se oli hänen esikuvalleen Nils-Aslak Valkeapäällekin. Linnut yhdistävät nämä kaksi siivekästä.

Suosittele65 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Mari Boine - konsertti Kautokeinossa

Mari Boine esiintyy yhdessä Norjan radion sinfoniaorkesterin kanssa Kautokeinossa.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook