YLE Teema

 

  • Suosittelu lisätty!
  • Suosittelu lisätty!
Parrasvalot

Toscanini, itse kuultuna

Julkaistu tiistaina 27.09.2011 0 kommenttia 134 suositusta

Sunnuntai 15.01 klo 13.05

Larry Weinsteinin rajoja rikkova dokumenttifiktio perustuu legendaarisen italialaisen kapellimestarin, mm. La Scalassa ja Metropolitanissa sekä NBC-orkesterin johtajana vaikuttaneen Arturo Toscaninin (1867-1957) pojan Walterin salaa tekemiin äänityksiin. Äänityksiä, joissa Toscanini keskustelee viimeisinä vuosinaan perheen kotona vierailleiden sukulaisten ja ystävien kanssa, kertyi peräti 150 tuntia.

Vaikka Toscani oli 1900-luvun maineikkaimpia kapellimestareita, hän oli hyvin tarkka yksityisyydestään, torjui haastattelupyynnöt eikä pitänyt päiväkirjaa. Nämä yli 50 vuotta varastossa maanneet ääninauhat tarjosivat siis ainutlaatuisen lähdemateriaalin, jota Weinstein lähti kuvittamaan ammattinäyttelijöiden, arkistofilmien ja kotielokuvien avulla.

Ohjelmassa kuullaan Toscaninin henkilökohtaisia muistoja mm. Verdistä, Puccinista, Furtwängleristä ja Stokowskista. Toscanini kertoo yhteenotoista Hitlerin ja Mussolinin kanssa sekä tarinoi rakkauksistaan, elämänsä suurista iloista ja synnynnäisen surumielisyyden salaisuudesta.

Arturo Toscaninia esittää Barry Jackson ja Walteria Joseph Long. Toscaninin tytärtä Wallya esittää Carolina Giammetta. Muissa rooleissa nähdään Jennie Goosens, Michael Brandon ja Valentina Chico.

Lisätietoa ohjelmasta

Toscanini, itse kuultuna (Toscanini: In His Own Words), ohjaus Larry Weinstein. Tuotanto Idéale Audiennce ja mm. YLE Teema, 2008.

Suosittele134 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook