YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kino Suomi

Tuulinen päivä (7)

Julkaistu perjantaina 04.04.2014 0 kommenttia 22 suositusta

Ruutsalon kokeellisessa elokuvassa nainen tulee kaupunkiin etsimään miestä, jonka kanssa hänellä on ollut saarella kesäromanssi.

torstai 17.4. klo 21.50

Nuori meikattu nainen, Kirsi, makailee huoneessa tupakkaa poltellen, ja muistelee tuulista päivää, jonka hän on viettänyt rakastettunsa kanssa tuulisen saaren kalliorannalla. Hän kulkee kaupungilla etsien armastaan ihmisjoukosta. Hän kohtaa yksinäisiä ihmisiä, joita yhdistää sama määrittelemätön kaipuu, ja hän ystävystyy yhden jos toisenkin vanhemman miehen kanssa. Yksi vanha mies kertoo hänelle omasta tuuliselle saarelle sijoittuvasta rakkausmuistostaan, ja Kirsi tanssii hänelle mustassa korsetissa modernin tanssin.

Tavanomainen tapahtumallisuus ja juonen logiikka puuttuvat elokuvasta, joka on kokeellinen tunteiden, tuntemusten ja yksinäisyyden kuvaus. Ohikiitävien hetkien tavoittelussa on ehkä samoja etäännytettyjä pyrkimyksiä, jotka parhaiten kiteytyivät samoihin aikoihin Antonionin ja Resnais’n elokuvissa. Vieraantunutta sävyä korostaa musiikki, jossa oopperalaulaja Matti Lehtinen hyräilee Otto Donnerin modernin jazzin teemoja.

Lisätietoa ohjelmasta

Tuulinen päivä (1962) N: Raili Metsä, Yrjö Tähtelä, Unto Salminen, Herman Scheibel. Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus, lavastus: Eino Ruutsalo. Tuotanto: Eino Ruutsalo.

Suosittele22 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook