YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Teeman Elävä arkisto

TV-arkiston Kino: Raportti eli balladi laivatytöistä (K15)

Julkaistu keskiviikkona 29.06.2011 0 kommenttia 162 suositusta

Huom! Vain tiistaina - ei uusintaa!

tiistai 12.7. klo 21.50

Reportaasimainen elokuva satamaprostituutiosta oli Anneli Saulin paluurooli Saksassa vietettyjen vuosien jälkeen.

Maunu Kurkvaaran elokuva Raportti (1964) on saanut selventävän alaotsikon: Eli balladi laivatytöistä. Lehtitoimittaja Ilmari Niemelä saa tehtäväkseen kirjoittaa jutun satamaprostituutiosta, eli laivatytöistä, kuten tuolloin sanottiin. Tutkivan journalistin työ johtaa Niemelän laivatyttöjen juominkeihin ja huoltopoliisin juttusille, kunnes hän löytää syvempää yhteisymmärrystä karismaattisen ja itsenäisen prostituoidun Vuokon kanssa. Niemelän ja Vuokon välille syntyy epäsovinnainen suhde, jonka olemassaolon mahdollisuuksia elokuva pakottaa katsojan miettimään.

Elokuvan kuvaama laivatyttöongelma puhutti Suomessa 1960-luvun alussa, jolloin ilmiö oli suhteellisen uusi ja vieras nuorelle kaupunkikulttuurillemme. Suuret maaltamuuton aallot ja nuorisotyöttömyys johtivat vuosikymmenen loppuun mennessä yhä näkyvämpään syrjäytymiseen, ja julkisuudessa puhuttiin jopa mahdollisuudesta perustaa valtion valvomia bordelleja.

Kurkvaara käsitteli samankaltaista kaupallisen seksin problematiikkaa jo vuonna 1960 elokuvassaan Autotytöt. Sen pääosassa esiintyi Ritva Vepsä, joka esittää Raportissa menneisyydestään kertovaa laivatyttöä. Henkilöhahmon roolinimi molemmissa elokuvissa on Ritva.

Raportin pääosassa toimittajana esiintyy Yrjö Tähtelä, tyylikkäänä, paljon kokeneena laivatyttönä nähdään hehkeä Anneli Sauli, joka oli viettänyt edelliset neljä vuotta Saksassa, poissa Suomen elokuvataivaalta. Saulin rauhallinen läsnäolo tuokin Vuokon rooliin kansainvälistä säihkettä ja uskottavuutta.

Ohjaaja Maunu Kurkvaara esittelee elokuvan Jarmo Heikkisen tuoreessa haastattelussa.

HUOM! Ei uusintaa! Perjantain ja sunnuntain uusintapaikoilla nähdään Kurkvaaran elokuva Punatukka.

Lisätietoa ohjelmasta

Raportti eli balladi laivatytöistä -K15- (Suomi, 1964) Pääosissa Anneli Sauli, Yrjö Tähtelä, Ritva Vepsä, Ulla Väre ja Sylva Rossi. Ohjaus Maunu Kurkvaara. Mv

TV-arkiston vieraana Maunu Kurkvaara (2011) Toim. Jarmo Heikkinen

Suosittele162 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

TV-arkiston Kino: Punatukka

Maunu Kurkvaaran pieni klassikko kertoo viikosta, joka muuttaa helsinkiläisen modernin työläistytön elämän.

Huom! Vain perjantaina ja sunnuntaina - ei tiistaina!


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook