Paavo-collie on paimenkoira. Se yritti kyllä paimentaa aidan yli karkaavia nuoria lampaita, mutta lopulta lampaat jahtasivat sitä. Paavo onkin enemmän kuin rotutoverinsa Lassie muinaisessa TV-sarjassa. Se paimentaa ja suojelee perheen lapsia.

Saavuttuani Ahdin tilalle Sastamalan Lantulaan Paavo-koira oli heti paikalla, kun tervehdin lapsia. Myöhemmin navetan nurkalla kyselin lapsilta tilan eläimistä. Paavo oli tarkkana ja änkesi lasten ja mikrofonin väliin. Vielä kun katselimme yhdessä pihasta löytyneitä kiviä, Paavo arvioi väliintulon parhaaksi. Lempeä mutta määrätietoinen viesti kuuluu: vieras pysyköön kauempana lapsista.

Kierrellessäni ohjelmanteossa kyliä eri puolilla Suomea tapaan lukuisia koiria. Ei nyt joka talossa, mutta ilman muuta suurimmassa osassa niistä, joissa olen käynyt, asuu koira tai koiria. Moni niistä käyskentelee Paavon tapaan vapaana pihamaalla.

Valtavan kokoinen landseer Reino haukkuu kumeasti tulijat Hannusen taiteilijaperheen kodin, vanhan sähkölaitoksen pihalla Riihossa Keuruulla. Muut perheen yhdeksän koiraa ovat pikkuruisia Reinoon verrattuina.

Pystykorvainen Tuikku on saanut kutsumanimensä isäntänsä elinkeinon parista. Se elelee Saimaan rannalla Piojärvellä pontikkatehtaana palvelevan vanhan navetan liepeillä vapaana, kuten sen kumppanikin, eläkepäiviä viettävä islanninhevonen. Samalla kylällä asuvat Kutvosen koirat Hevi ja Rokki osaavat itse avata kotinsa takaoven ja luikkia ulos, jos siellä tapahtuu jotain kiinnostavaa.

Kehä III:n tuntumassa Kirkkonummen Luomassa koirat elävät kaupunkimaisemmin ja kulkevat kytkettyinä. Kotona töitä tekevä Virpi Haavisto saa kaivatun tauon aherrukseensa, kun aivan hiljaa ja kiltisti keittiössä odottava noutaja Charlie vie talutushihnan toisessa päässä Virpin lenkille. Hjördis Nymanin terrieri Alice on tullut kennelistä Ruotsista asti ja hyppää sohvalle istuutuvan emäntänsä syliin.

Koiran asema maaseudulla on muuttunut. Kun se ennen toimitti virkaansa tilalla siinä kuin muukin työväki, nyt siitä on tullut perheenjäsen.

Lampaat ovat Asko Koivun elinkeino. Leipää tulee, kun lammas lähtee teuraaksi ja sieltä herkkusuille. Mutta leipä lienee tiukassa, jos nimeltä tuntemiaan ja rapsutuksista tykkääviä työkavereita ei raaski saattaa matkalle kohti teurastamoa. Nimen Asko Koivu antaa niille lampaille, jotka itse hakeutuvat ihmisen seuraan. Lampaita ei voi kesyttää, ne tekevät päätöksen itse.

Kun karjatilallinen pitää eläimiä kavereinaan, hän pitää niistä varmasti hyvää huolta. Asko Koivulle lampaat eivät ole anonyymeja liha- ja villavarastoja. Hän todella pitää niistä. Mutta seuraako siitä hankaluuksia?

Marketissa asioiva ruuanlaittaja pääsee helpolla. Tipu on valmiiksi suikaloituna ja possu valmiiksi jauhettuna, tonnikala hiutaleina purkissa ja nauta paistina lihatiskillä. Toisaalta ymmärrän hyvin niitä periaatteen ihmisiä, jotka ajattelevat, että jos haluat syödä eläimiä, kasvatat ne itse. Kukapa Sylvin pistäisi pataan? Tai Vaniljan?

Kun ajattelet kylämaisemaa, mitä näet mielessäsi? Näkyykö kuvassa peltoa tai niitty? Onko sen takana järvi tai metsää? Onko mukana punainen aitta tai tupa, joka näkyy koivunoksan takana?

Olisiko sinun kylämaisemassasi tilaa tehtaalle? Ei millekään pikkupajalle, vaan valtavalle tehdasalueelle isoine rakennelmineen? Sellainen on osa Iso-Vimman kylämaisemaa Säkylässä. Kylällä toimii Suomen ainut sokeritehdas ja lisäksi siellä mm. pakastetaan vihanneksia suomalaisiin ruokapöytiin. Tehdas tietää töitä kyläläisille.

Näkyykö sinun mielikuvassasi valtatie? Sodankylän Sattasen halkaisee Valtatie 4 Rovaniemeltä kohti pohjoista. Sitä pitkin kulkevat päivittäin muun muassa Kevitsan kaivoksella töissä kulkevat sattaslaiset.

Suomalainen kylämaisema on muutakin kuin mansikkamaita, kuten Kalkkisissa, hiekkatietä, kuten Piojärvellä, järvenselkää, kuten Jänkäsalossa tai polveilevaa peltomaata kuten Luomassa. Maaseutu ei ole 50 vuotta vanha kotimainen elokuva kansallisromanttisine näkymineen. Tai on se sitäkin, mutta se myös muuttuu ajan myötä. Onneksi, sillä se on merkki elävyydestä. Ulkoilmamuseolla on paikkansa, mutta koko maaseutua ei sellaiseksi kannata pakastaa.    

 Voiko laiskuuteen taipuvainen yksilö edes haaveille maallemuutosta? Kyllä hirvittää, eikä ihan vähän, kun kyläläiset ympäri Suomea kehuvat aikaansaannoksillaan. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Eskola Kannuksessa.

Kaksi vuotta on talkoilla rakennettu pienoismallia 1960-luvulla puretusta metsärautatiestä. 14-metrinen rata maisemoidaan vanhan kyläkoulun yhteen luokkahuoneeseen kaikkien kylällä vierailevien ihmeteltäväksi. Koulurakennuksen kyläyhdistys vastikään osti itselleen ja aikoo kunnostaa tyhjilleen jääneen talon jälleen käyttökelpoiseksi. Viime kesänä luokkahuonetta jo kunnostivat eskolalaiset nuoret, jotka kyläyhdistys palkkasi kesätöihin.

Rahat tulevat Keski-Pohjanmaan suosituimmasta kesäteatterista. Sitäkin pyöritetään harrastajavoimin. Sen paremmin näyttelijät kuin lipunmyyjät kuin eivät rahaa vaivojensa korvaukseksi nosta. Äänistä ja valoista huolehditaan ilmaiseksi. Ainut, jolle maksetaan palkkaa, on ohjaaja. Talkoilla on rakennettu pysyvä näyttämö ja katsomokin katetaan joka kesä sateen ja paahteen varalta. Väliaikakahvit keitetään tietysti talkoilla ja pullat on leivottu valmiiksi jo kotona.

Vanha veturitalli on kunnostettu kylätaloksi ja jopa rukoushuone on rakennettu kyläläisten voimin. Mitä tahansa joku kyläläinen keksii, se tuntuu toteutuvan. Uskomatonta, miten eskolalaisia tekijöitä ja osaajia löytyy aina. Kyläläisiä kun on kaikkiaan noin 400. Puuttuuko joukosta vielä yhden taidon osaaja – laiskottelija?