En ole varmaan ainoa liioitellun poliittisen korrektiuden uhri, joka on lapsena miettinyt, onko soveliasta viedä äidille kimppu leskenlehtiä – eihän minun äitini ole leski. Onneksi kevään ensimmäisten kukkien keltainen säteily oli lapsenkin silmiin niin lumoava, että pohdinnat jäivät kukkakimpun vastaanottajalle.
Enkä varmaan ole ainoa, jota leskenlehden nimi on aina mietityttänyt. Miten niin kaunis kukka voi liittyä leskeyteen? Niillä edeltävillä sukupolvillamme, jotka kutsuivat leskenlehteä eli Tussilago farfaraa, tuota asterikasveihin kuuluvaa monivuotista kasvia vilukukaksi, oli helpompaa, tuon nimen taustanhan nyt ymmärtää kuka tahansa. Harmi vaan, että vilukukaksi on suomen murteissa nimitetty lähes kaikkia muitakin alkukevään kukkia.
Ruotsissa leskenlehti on hästhov, hevosenkavio, ja englannissa coltsfoot, varsankavio. Myös kasvin virolainen nimi paiseleht, eli paiselehti, viittaa suuriin lehtiin. Mutta mitkä suuret lehdet, leskenlehtihän on siro pieni keltainen kaksisirkkainen ja koppisiemeninen kukka!? Niin aluksi, mutta jokin aika leskenlehden kukinnan jälkeen maasta nousevat leskenlehden suuret, ehkä juuri hiukan kaviomaiset lehdet, jotka tukahduttavat altaan muun kasvillisuuden. Tässä on leskenlehden nimen salaisuus: kun lehti tulee esiin, kukka on jo kuihtunut, kuin ennen aviopuolisoaan.
Lähelle tätä merkitystä tulevat kasvin nimitykset Suursaaresta ja Äyräpäästä, joissa sen nimi oli armottomanlehti – armoton merkitsi noilla main orpoa. Myös englannista löytyy sukulaisuuteen viittaava vanha leskenlehden nimi: Son-before-father, poika ennen isää.
Tieteellisen nimen leskenlehdelle antanutta Carl von Linnétä nämä sukulaisuussuhteet eivät hämänneet. Hän antoi tieteellisen nimen jo Pliniukselta tutun leskenlehden käyttötarkoituksen mukaan: tussis on latinaksi yskä ja agere karkottaa. Leskenlehden lehtiä ja juuria on muinoin käytetty laajalti hengityselinvaivojen lieventämiseen.
Nimi leskenlehti löytyy jo Flora Fennicasta, joka on ensimmäinen suomenkielinen tieteellinen selvitys maamme kasveista. Kyseinen kirja ilmestyi tasan 150 vuotta sitten ja hei, tämänhän on kirjoittanut mies nimeltään Elias Lönnrot. Eikös Lönnrot kirjoittanut Kalevalan? Nyt on pakko kääntyä Suomalaisen kirjallisuuden seuran erikoistutkija Raija Majamaan puoleen ja kysyä, onko tässä kasviston kannessa nyt sattunut harmillinen painovirhe.
– – –
aristoteles(at)yle.fi
Kiitos tiedoista: Kirsti Aapala & Mirja Aapala: Pääskynhattu, päivänkämmen (Otava 2007)
