Purjehduskieli on malliesimerkki tietyn alan ammatti- ja harrastusslangista, josta ulkopuolisen on vaikea saada tolkkua. Termit ovat muodostuneet vuosisatojen meret ylittävän kanssakäymisen aikana, vaikka usein sanan alkuperän voikin päätellä sanan ulkoasusta. Suomen vilkkaasta meriyhteydestä länteen kertoo se, että suurin osa purjehdusslangin sanoista tulee ruotsista, englannista ja hollannista.
Näin on purjehdusvälineiden laita, mutta kuulijanimimerkkimme Merenkyntökoneen kuljettaja kysyy, päteekö tämä myös ihmisiin kuten merikarhu ja maakrapu. Merikarhuhan on kokenut merenkävijä päinvastoin kuin maakrapu, joka mieluummin pitää jalkansa kuivalla maalla.
Kielitoimiston ystävällisellä sanakirja-avustuksella pääsemme näiden sanojen kanssa Itämerta pitkin vain ruotsiin saakka, jonka satamissa sjöbjörnit ja landkrabbit tunnetaan. Käännöslainat näistä sanoista löytyvät kirjallisuudestamme jo 1920-luvulta. Sitä aiemmin esimerkiksi Lönnrot jo tiesi maakravun, mutta vain eläimenä, Gecarcinus ruricolana. Merikarhut taas ovat olleet biologian kirjoissamme turkishylkeitä. Saksassa seilaamista kammoava maakrapu on Landratte eli maarotta ja englannissa merenkyntäjä merikarhu on sea dog eli merikoira.
Näin perinpohjaisten tutkimusten valossa on siis ilmeistä, että ihmisten kohdalla purjehdusslangi ei ole niin kansainvälistä vaan termit pysyttelevät oman kulttuuripiirin keskuudessa. Ei siis muuta kuin eläimellistä purjehduskesää kaikille!
– – –
aristoteles(at)yle.fi
