Jokakeväinen torttu on taas käsillä, mutta tänä vuonna Runebergin päivä on ajankohtaisempi kuin pitkään aikaan: Runebergin pääteoksen Vänrikki Stoolin tarinoiden kuvaaman Suomen sodan päättymisestä tulee kuluneeksi tasan 200 vuotta.
Runeberg julkaisi Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäisen osan 44-vuotiaana. Julkaisun aikoihin Suomen sodan alkamisesta oli kulunut 40 vuotta. Runebergin historiallinen etäisyys sodan tapahtumiin on siis sama kuin vaikkapa viime joulukuussa kuolleella sotakirjailija Eino Pietolalla talvisotaan vuonna 1979, kun hän kirjoitti kirjansa Kärkikomppania, tai Arto Paasilinnalla samana vuonna ilmestyneen kirjansa Sotahevonen kanssa. Paasilinna on näistä kahdesta lähempänä Runebergiä siinä, että kumpikin oli kuvaamansa sodan aikana pikkulapsia, kun taas Pietolan kuvaukset perustuivat osittain hänen omiin kokemuksiinsa.
Viime sotien niin sanottua lopullista kirjallista kuvausta ei tarvinnut odottaa yhden sukupolven yli, Väinö Linnan Tuntematon sotilas ilmestyi jo 13 vuotta jatkosodan alkamisesta. Kuvaavaa kuitenkin on se, että niin Vänrikki Stool kuin Tuntematon sotilaskin kertoo sodasta itänaapuria vastaan ja kumpikin on luonut lähes ylittämättömät isänmaalliset ikonit aikansa suomalaisesta sotilaasta.
Tänä vuonna tulee tasan 200 vuotta myös siitä, kun Suomi siirtyi Suomen sodan seurauksena Ruotsin valtakunnan itäosasta Venäjän keisarikunnan luoteiskolkaksi. Onkin kiinnostavaa, että sodan klassisella kuvaajalla, J.L. Runebergillä on tärkeä paikka myös ruotsalaisen kirjallisuuden historiassa, vaikka hän kirjoitti tuotantonsa Venäjän keisarin vallan alaisuudessa. Miten Suomen kansallisrunoilija on vaikuttanut ruotsalaiseen kirjallisuuteen ja miksei häntä mainita venäläisessä kirjallisuushistoriassa? Emeritusprofessori Matti Klinge osaa kertoa.
– – –
aristoteles(at)yle.fi
