Ennen Raimo Jussilan Kalevalan sanakirjaa tehdyt sanakirjat eepoksen sanoista ovat harvat ja suunnattu pikemminkin kielentutkijoille. Tavallista Kalevalan kuluttajaa ilahduttaa myös viitisen vuotta sitten ilmestynyt Kalavelan sitaatteja sisältävä Sammon sanat –opus, jonka on kerännyt Kalevalan tuntija ja kouluneuvos Kirsti Mäkinen. Sieltä selviää, miten monet Lönnrotin eepoksen sanat ja fraasit ovat levinneet arkiseen käyttöömme, vaikka emme näiden sanontojen kalevalaisia juuria aina osaisi nähdäkään.
Puhumme joskus kivisestä leivästä viitaten ehkä vahingossa Kalevalan tarinaan, jossa emäntä tahallaan kiusaa paimeneksi myytyä Kullervoa leipomalla tämän leipään kiven. Mies tietenkin katkaisee tähän kiveen veitsensä, joka taas on ainoa esine, jonka hän on perinyt isältään. Kostoksi Kullervo taikoo karjan pedoiksi, jotka sitten raatelevat emännän. Kallella kypärin ilmaus taas viittaa Joukahaisen itkuun. Päivänä muutamana on kalevalakielen ilmaus eräälle päivälle. Ja kun menemme sinne sutena, toistamme Lemminkäisen äidin epätoivoista poikansa etsintää, jossa "juoksi suuret suot sutena, kulki korvet kontiona”.
Kaikille tuttu Ukko ylijumalakin Kalevalassa luonnollisesti vilahtelee, mutta, hetkinen, onko ukko yksin? Ei tietenkään, eepoksemme tuntee myös Akka manteren-alaisen. Hän on maaperän jumaluus, johon vedotaan kylväjän loitsussa:
Akka manteren-alainen, mannun eukko, maan emäntä
pane nyt turve tunkemahan, maa väkevä vääntämähän.
Kun siis ihastelemme syksyn maukasta ja massiivista satoa nauriita nakerrellen, älkäämme unohtako kiittää Akkaa manteren-alaista!
_ _ _
aristoteles(at)yle.fi
