Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on sikäli poikkeuksellinen kansakunnan kaapin päälle nostettu kirja, että suhteellisen moni tavallinen kirjastonkuluttajakin on sen innolla lukenut. Moni muu merkkiteos kun on kansallinen klassikko vain kulttuurieliitin mielestä, ilman että kirjoja lukeva kansa jaksaisi sitä läpi kahlata.
Niinpä Seitsemän veljeksen lainaukset ovat varsin yleisiä puhekielessämme. Nyt tartumme yhteen tällaiseen sitaattiin ja annamme kielimieslegenda Terho Itkosen selittää, mistä on kyse. Lainaus on tämä Juhanin repliikki:
Mutta minun sydämeni ei istu, vaan loiskii ja riehuu kuin pakana.
Loiskiva sydän, sepä on hieno kielikuva, ajattelee nykysuomalainen lukija. Mutta nyt olemme joutuneet keskelle sellaista läpeensä tutkittua aihetta kuin Nurmijärven Palojoen murresanasto Aleksis Kiven tuotannossa. Kielimies E. A. Saarimaa kävi jo vuonna 1910 tutkimassa asiaa paikanpäällä ja selvitti Kiven nurmijärveläisyyksiä tuhatsivuisessa mutta keskeneräiseksi jääneessä Aleksis Kiven sanakirjassaan. Saarimaa löysi Kiven teksteistä kymmeniä nurmijärveläisiä murresanoja ja Terho Itkonen on löytänyt niitä myöhemmin sen verran lisää, että arvioi niiden määrän vajaaksi pariksi tuhanneksi.
Loiskia on yksi näistä sanoista, Nurmijärvellä se on merkinnyt hyppimistä. Hyppivä eli pomppiva sydän onkin jo tutumpi kielikuva. Mutta olisiko loiskivassa sydämessä silti enemmän ytyä – kyllä! Lainatkaamme siis nurmijärveläistä puheenpartta ja antakaamme sydämemme loiskia!
– – –
aristoteles(at)yle.fi
