Kovaksikeitetty salapoliisiromaani on tyylilaji, jossa adjektiiveja kartetaan ja toimintaa painotetaan nasevaksi karsitulla ilmaisulla. Tällainen tyyli ei sovi joka paikkaan, mutta joskus törmää tilanteeseen, joissa kirjoittajan olisi toivonut seuraavan Dashiell Hammettin ja Ernest Hemingwayn linjaa ja pidättäytyvän laatusanoista kokonaan, kun ei kerran niitä osaa käyttää. Kuulijamme Pirjo törmäsi tällaiseen heinäkuun lopulla, kun Helsingissä ilmestyvä Helsingin Sanomat kirjoitti uusien asuntojen hinnoista näin:
Nuorten asuntojen hinta nousi Helsingissä.
Ei, kyseessä eivät ole nuorille ihmisille tarkoitetut asunnot, vaan suhteellisen hiljattain valmistuneet asunnot. Sanaa nuori on siis käytetty viittaamaan asunnon uutuuteen.
Ei tarvitse olla vanha kettu tietääkseen, että eihän näin voi sanoa! Nuorihan on tietenkin elävän olion – kuten ihmisen tai karjan – tai kehittyvän ilmiön – kuten vaikka luonnonmuodostelman tai teollisuudenalan – ominaisuus. Niinpä viini, vuorijono ja jopa asuntokanta voivat olla nuoria, mutta yksittäiset asunnot ovat joko uusia tai vanhoja. Poikkeuksen muodostavat tietenkin virkeät ja aktiiviset seniorikansalaiset, jotka eivät enää voi olla ikänsä puolesta nuoria, mutta ovat silti ikinuoria!
Kuulijamme Pirjo taas tuntee nuortuvansa lukiessaan viikon palkintokirjaa, joka on tietenkin informaation kolossi: Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata!
– – –
aristoteles(at)yle.fi
