Yksi hyvien tapojen merkki on riitelyn välttäminen ja pyrkimys löytää konfliktien ratkaisuun muita tapoja. Tämä tulkitaan usein väärin niin, että vaikeista asioista ei saisi puhua ollenkaan. Tämä on virhe, kyllä ihmiselämän solmut pitää ratkaista pikimmiten, etteivät ne jää hiertämään sielua kuin hiekansiru simpukkaa.
Ehkä pyrkimys riitojen välttämiseen on aiheuttanut sen, että suoraan puhumisesta käytettävät ilmaukset menevät monilta sekaisin. Kuten nyt heinäkuisessa Ykkösaamussa, joka pohti haastateltavan kanssa ns. vaalirahasotkua. Haastateltava toivoi seuraavaa:
(...) Toivon, että vihdoin muutkin puolueet nostaisivat luurangon pöydälle.
Tiedotusvälineiden vaalirahoituskiihkoon väsynyt kuulija havahtuu toivomuksen äärellä hereille. Haastateltavalta eivät ole menneet sekaisin puurot ja vellit vaan kissan nostaminen pöydälle ja luuranko kaapissa. Siis se, että ikävistäkin asioista puhuttaisiin suoraan ja se, että epämiellyttäviä asioita piilotellaan salassa julkisuudelta.
Kuulija-ilmiantajamme Marjatta kommentoi lausahdusta, että ”no sehän lopettaisi vallitsevan epäilyttävän hiljaisuuden!” Aristoteleen kantapääkään ei usko, että tiedotusvälineet lopettavat moraalinvalvontaansa vaalirahojen äärellä ennen kuin saa ns. poliittisen ruumiin, mutta ei tämänkään asian vuoksi tarvitsisi fraasirikolliseksi alentua.
Niinpä tuomitsemme luurangon pöydälle nostajan itse nostamaan kissan hännän kaappiin ja piilottelemaan sitä siellä kolme kuukautta.
Marjatta taas saa nostaa pöydälle viikon kirjapalkinnon nimeltään Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata, olkaa hyvä!
– – –
aristoteles(at)yle.fi
