Pääsiäisen keskeinen sanoma monien samansuuntaisten viestien joukossa on siis se, että hyvä voittaa pahan ja elämä voittaa kuoleman. Kristillisessä perinteessä tämä sanoma nousee Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja sen jälkeisestä ylösnousemuksesta.
Pääsiäiskertomuksen koskettavuus ja tuskallisuus syntyy päähenkilö Jeesuksen kannalta siitä, että hän kävelee kohti kuolemaa tietoisena kohtalostaan. Juudas pettää hänet, roomalaiset vangitsevat hänet, väkijoukko tuomitsee hänet, eikä kukaan pane hanttiin - ei edes Jumalan poika itse. Kertomuksen voi lukea vertauskuvana siitä, että jokaisen ihmisen on kuolemansa kohdattava ennen kuin olemme valmiita ylösnousemukseen. Ja arkisemmin: lopulliselta tuntuvia ratkaisuja ei kannata pelätä, niiden jälkeen meille avautuu uusi elämä.
Lohduttavaa on lukea, mitä aiheesta kirjoittaa Lennart Meri sivistyneessä kirjassaan Hopeanvalkea selvittäessään itämerensuomalaisten muinaisia polttohautaustapoja. Vanhat historioitsijat kirjoittivat Suomenlahden etelärannan suomensukuisen heimon suhtautumisesta yhteisön jäsenen kuolemaan niin, että "eivät he koskaan erityisemmin sure omaisensa kuolemaa". Meri lisää perään vielä tarvastulaisen sanonnan kuolemisesta:
Joka kuolee, lähtee kotiin.
Tässä esi-isiemme viisaudessa riittääkin meille miettimistä pääsiäiseksi ja miksei ihan loppuelämäksemme.
– – –
arisototeles(at)yle.fi
