Skip navigation.
Home

Urheilijan nälkä

|

Jokainen on urheillut sen verran, että tietää, miten liikunnasta tulee hiki ja kova nälkä. Olemme viime vuosina myös tottuneet siihen, miten urheilijoiden voitontahdosta käytetään kliseeksi asti termiä nälkä. Olemme luulleet, että kyse on kuvakielestä ja että urheilijoiden ruokavalio on tieteellisellä tarkkuudella säädetty riittäväksi niin laadultaan kuin määrältään.

Kaikki nämä luulot joutavat romukoppaan. Tanja Poutiainen, yksi menestyneimmistä alamäkiurheilijoistamme, paljasti nimittäin atleettien ruokailun tosiasiallisen tilanteen joulukuun alussa Aamu-tv:n haastattelussa näin:

Kyllä se palkintopalli aina hyvältä maistuu.

”Minkähänlaisen aterian yhteydessä sitä palkintopallia syödään”, kysyy kuulijamme Liisa Vantaalta. Aristoteleen kantapää ehdottaa järkyttyneenä, että järjestämme pikimmiten rahakeräyksen huippu-urheilijoittemme ruokahuollon parantamiseksi, niin että heidän ei tarvitse nakerrella kisajärjestäjien palkintojenjakovälineitä, vaan he voivat puolustaa maamme sinivalkoista kunniaa syömällä päivittäin kunnon ruokaa, kuten esimerkiksi muttia, sipattia, klimppisoppaa ja lanttusupikkaita!
– – –
aristoteles(at)yle.fi