Skip navigation.
Home

Kriisinturvaamista vai rauhantorjuntaa?

|

Joskus maailman todellisuuden kaoottisuus pääsee kuin varkain livahtamaan kristallinkirkkaan ajatuksenjuoksumme lomaan ja tönäisemään aatostemme kaikenkattavaa loogista järjestystä. Näin käy sitä todennäköisemmin, mitä kaoottisempi tilanne on ja mitä pidempään kyseinen epäjärkevä olotila on jatkunut.

Yksi tällaisia epäjärkevyyden pesäpaikkoja on Israelin valtion ja palestiinalaisten välinen vihanpito, jota on jatkunut laskentatavasta riippuen viimeiset 60 tai viimeiset 6000 vuotta. Ei siis ihme, että Ajankohtaisen kakkosenkin tavallisesti niin järjestelmällinen asioidenhahmotuskyky teki ohjelmatietotiedoissa tepposensa. Kuulijamme Reino lähetti meille otteen toukokuun lopun ohjelman tiedoista, ja siellä luki näin:

Rauhantorjunta vauhtiin Lähi-idässä.

Reino kysyy:

”Eikö ne sitä ole tehneet siellä jo vuosikausia?”.

Aivan, Ajankohtaisen kakkosen käyttämä sana ei ole kumpikaan sanoista kriisintorjunta tai rauhanturvaaminen, jotka ovat tulleet meille tutuiksi kaiken maailman kriisipesäkkeistä. Sana on niiden omalaatuinen yhdistelmä rauhantorjunta. Ja rauhaahan on tuolla kaikkein ristiriitojen pesäpaikassa tosiaan torjuttu oikein olan takaa jo varmaan Jerobeamin ja Rehabeamin ajoista saakka.

Aristoteleen kantapää jääkin Reinon kanssa odottelemaan raporttia kriisinturvaajien toimista vaikkapa Lähi-idässä! Ja odotellessa Reino voi vaikkapa lukea maittavaa tietoteosta nimeltään Aristoteleen kantapää — fraasirikos ei kannata, jonka hän saa palkkioksi viikon ilmiannosta!
– – –
aristoteles(at)yle.fi