Kysymys veneilyn ja alkoholin yhteydestä on tulisia intohimoja herättävä aihe. Veneitä ei merillä ja vesistöissä ole yhtä taajassa kuin autoja pääkadulla, mutta toisaalta vesillä kulkijaa ympäröi aina hengenvaarallinen ympäristö eli vesielementti, johon joutuminen saattaa aiheuttaa muutakin kuin vaatteiden kastumista.
Toisaalta taas vedotaan merenkulun perinteisiin, joihin monen muistin mukaan kuuluu rommiannos heti, kun aurinko on kivunnut raa´annokan kohdalle. Ja toisaalta taas tuntuu oudolta kunnioittaa edeltävien seilorisukupolvien perinteitä väkijuomien suhteen, jos sellaiset jopa tärkeämmät perinteet kuin hyvä merimiestapa, merenkulkutaito ja luonnonvoimien kunnioitus unohdetaan.
Asiassa voidaan nähdä monia puolia, joten alamme lähestyä Etelä-Suomen Sanomien jykevää kannanottoa tulenaran aiheen tiimoilta. Etlarin pääkirjoitus nimittäin kiteytti heinäkuussa näin:
Ruorijuopumuksen raja on siis itse asiassa veteen piirretty viiva.
Sitaatin meille lähettänyt kuulijamme Seppo ei pidä asiaa aivan yhtä sattumanvaraisena,
”sillä kyllähän lakipykälissä lienee promillerajatkin säädetty
vesiliikennejuopumukselle”.
Sepon ei tarvitse pulloon turvautua, koska hänet saa juhlamielelle kirjapalkintomme, pahvikantinen tietokirja Aristoteleen kantapää – fraasirikos ei kannata, josta voi vesilläkin naukkailla rauhassa!
¬– – –
aristoteles(at)yle.fi
