Suomessa papit siunaavat homo- ja lesbopareja vaikka virallista kaavaa eikä virallista toimitusta tunneta ev.lut. kirkossa? Mihin tämä johtaa kirkon monipäisessä johdossa, seurakunnissa entä ihmisten ainutkertaisessa elämässä?
Vuoden vaihteessa valmistuu Piispainkokouksen asettama parisuhdelakityöryhmän mietintö. Harva uskoo piispainkokouksen prosessin tuovan minkäänlaista ratkaisua. Kestihän naispappeuden käsittelykin ja määräenemmistöjen tavoittelu kirkon hallintoelimissä kymmeniä vuosia. Ympäripyöreää paperia odotellaan ja elämä kulkee omia polkujaan. Pappisliiton kyselyn mukaan 60% pks:n papeista on valmis vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja.
Mutta miksi kirkon johdossa hoidetaan ihmisten elämää syvästi koskevia kysymyksiä piilossa, suljettujen ovien takana, komiteoiden hiljaisina prosesseina? Ruotsissa käytiin avoin kansalaiskeskustelu. Kysymys samaa sukupuolta olevien ihmisten rakkaudesta ja seksuaalisuudesta koskettaa kaikkia lähimmäisiä, suvussa, perheessä, ystäväpiirissä, työ- ja opiskelupaikoilla.
Onko kirkon tapa hallinnoida ihmisen elämän kysymyksiä aikansa elänyt? Kirkon johto voi tehdä itsestään naurun alaisen sulkeutumalla kabinettiin pohtimaan suhdettaan ihmisen seksuaalisuuteen, joka on yhtä vanha kuin ihmiskunta. On siinä pohtimista lyhyen elämän aikana. Elääkin pitäisi ja rakastaa.
Markku Heikkisen seurassa Liisa Tuovinen, pastori, joka siunasi Veera Langen ja Annukka Matilaisen rekisteröidyn parisuhteen viime kuussa ja arvovaltainen herännäinen, rovasti Pentti Simojoki.