Skip navigation.
Home

Ennakkoluuloja

Pullamössönörtistä ei ole maata puolustamaan

Nykyaikaiset varusmiehet ovat huonokuntoisia ja velttoja, näpräävät päivät ja yöt tietokoneen kanssa, eivätkä miehisty tarpeeksi pärjätäkseen sotatoimissa.

Jos talvisota syttyisi tänä talvena, meillä ei olisi mitään mahdollisuuksia.

Mitä maanpuolustajalta vaaditaan nykyisin? Onko esimerkiksi huono tulos Cooperin juoksutestissä riittävä evidenssi kelvottomuudesta? Entäs jos sotaa käydäänkin joystickillä?

Ennakkoluuloa pöyhivät professori Aki-Mauri Huhtinen Maanpuolustuskorkeakoulusta ja tutkija Risto Sinkko.
Toimittajana Eve Mantu.

Köyhä taiteilija on hyvä taiteilija

Kyllä jokainen taiteilija joka huomaa olevansa köyhä voi jättää taiteen tekemisen ja ryhtyä vaikka siivoamaan. Siivoaminen on tietysti hyvin pienipalkkaista työtä mutta paremmin palkattua kuin taiteilijan työ.

Silloin tulee kyseeseen taiteilijapalkka, sillä muutoin luova energia katoaa tästä hyperkapitalistisesta systeemistä.

Voiko taiteilijan rinnastaa yksityisyrittäjään? Ja voiko taiteen tekemisen tuoma niukka elanto olla yllätys kenellekään taiteen alalle hakeutuvalla?

Uusi musiikki on vaikeaa

Uusi musiikki on vain yhtä ja samaa, ilman melodiaa ja rytmiä olevaa sekameteliä. Nykysäveltäjät säveltävät vain toisilleen, ja tavallinen kuuntelija putoaa korkealta ja kovaa.

Jos uuden musiikin konsertteihin on vaikea saada yleisöä, niin eikö se jo todista tämän musiikinlajin vaikeatajuisuudesta? Musiikista puuttuu vuorovaikutus.

Lapissa kohtaa aitoja asioita

Lapissa on kaikki aitoa – puikulat, poronkäristys, luonto, hiljaisuus ja alkuperäiset ihmiset. Näin me uskomme.

Uskommeko sitten lainkaan silmiämme Lapissa käydessämme, Levillä, Luostolla, Ylläksellä, Saariselällä tai vaikkapa Rovaniemellä? Siellä kohtaa muovin, samat ihmiset kuin etelässä, saman muovisen ravintolasisustuksen.

Mikä on aitoa Lapissa, mikä ei? Seppo Konttisen toimittamassa Ennakkoluuloja –ohjelmassa kirjailija-toimittaja Tapani Niemi Kemijärveltä, aito lappilainen siis, kertoo karuja totuuksia.

Laihduttaminen on aikamme uskonto

Kirkko ei ole mielestään päässyt mukaan ihmisten arkeen, mutta laihdutus on.

Hoikkuuden ja terveellisyyden ihanne on elämässämme aina läsnä. Kohta ei kulu päivääkään ilman uudenmakuisia ravitsemusohjeita.

Opastus oikeaan syömiseen alkaa olla iso osa mediasisältöä. Ja vääriä profeettoja on liikkeellä.

Onko ruokakeskusteluissa enää mitään järkeä? Mitä mieltä Sinä olet?

"Ravintosuositukset muuttuvat koko ajan", väittää Jukka Arvassalon toimittama Ennakkoluuloja -ohjelma. "Eivät muutu", vastaa professori Leena Räsänen.

Suomi on musiikin suurvalta

Suomi on musiikkikoulutukset ihmemaa. Täällä jokainen lapsi ja nuori saa nauttia laadukkaasta musiikkikoulutuksesta.

Suomesta tulee väkilukuun nähden eniten huippukapellimestareita, muusikkoja ja säveltäjiä, joiden edessä suuri maailma on polvillaan.

Vai niinkö sittenkään?

Suomalaiset ovat urheilukansaa

Jääkiekko on jaloa ja miehekästä urheilua. Se on yhdistelmä taituruutta ja voimaa.

Jääkiekko ei ole urheilua. Se on uhoamista luistimet jalassa. Olutpanimoiden mannekiinit töykkivät toisiaan kaukalon laitoja vasten.

Myytti suomalaisesta urheilukansasta syntyi samoihin aikoihin itsenäisen Suomen kanssa. Kansainvälisistä kilpailuista tuli nuorelle kansalle näytön paikka. Meillä on sisua ja osaamista!

Me haemme urheilusta kohottavia kokemuksia ja vastakohtia. "Urheiluhulluus voi olla eräänlaista terapiaa pienelle kansalle", sanoo Jyväskylän yliopiston liikuntasosiologian emeritusprofessori Pauli Vuolle.

Ovatko suomalaiset urheilukansaa? Oletteko te urheiluhullu?

Suomi on tasa-arvon mallimaa

Naisen asema on noussut meillä maailman huipulle.

Suomessa istuu Tarja Halonen valtiokoneiston ja Pauliine Koskelo korkeimman oikeuden johdossa. Ylin toimeenpano ja tuomiovalta ovat siis naisten hallussa. Myös rahamaailma on kauniisti hansikkaassa, koska Suomen Pankissa toimii Sinikka Salo isona pomona. Ja kouluelämästä vastaa Kirsi Lindroos Opetushallituksen pääjohtajana - bisneksen naisjohtajista puhumattakaan. Mutta. Entä jos kaikki on kuitenkin muotoharhaa - väärä visio sittenkin lopulta miehiseen maailmaan?

Ota kantaa ja keskustele!

Klassinen musiikki on elitististä

Oopperassa lemahtaa hajuveden lisäksi raha ja valta. Sinfoniamusiikki ei ole tavallista kansaa varten.

Klassinen musiikki on monen mielestä harvojen huvia, jota tavallisen kaduntallaajan on vaikea ymmärtää.

Mistä sitä edes tietää missä kohdassa konserttia saa taputtaa?

Toimittaja Erkki Toivasen mielestä suomalaisesta taidemusiikkikulttuurista on kuitenkin elitismi kaukana. "Täällä kalliimpaa on mennä jääkiekko-otteluun kuin konserttiin".

Silti jääkiekko vetää enemmän yleisöä kuin klassinen musiikki.

Jos väite klassisen musiikin elitistisyydestä ei perustu konserttilippujen hintaan, niin mistä ennakkoluulossa on oikein kyse? Ja miksi taidemusiikki ei saisi olla elitististä?

Suomalainen ruoka on maailman puhtainta

Meillä tomaatit kasvavat puhtoisesti. Muiden tomaatit kasvavat saastan ja myrkkyjen keskellä.

Meillä vilja heilimöi neitseellisessä idyllissä. Muiden vilja imee itseensä raskasmetalleja.

Kenen etu on, että me suomalaiset uskomme elintarvikkeittemme ylivertaiseen puhtauteen?

Lahden ammattikorkeakoulun matkailun laitoksen koulutusjohtaja, restonomi Jukka Oresto kyseenalaistaa puhtaushehkutuksen: ”Ruoan puhtaudesta puhutaan, koska puhtaus-sana myy.”

Onko suomalainen ruoka maailman puhtainta? Ja entäs sitten, jos on? Puhummeko puhtaudesta, koska muuta kehuttavaa ei ole?

Syndicate content