gambatte!
Osaan lukea!
Konnichiwa! Watashi wa Madetoja Milla desu, Finlando kara kimashita. Musuko wa ni-sai han desu. Watashitachi wa koko de ichinenkan sunde imasu. Watashi no otto wa koko de shigoto o shimasu. Nihongo wa madamada desu kara...
Näin olen aloittanut monet kohtaamiset viime kuukausiena. Japanin kielen taitoni ei puolen vuoden kerran-viikossa-opiskelulla ole häävi, mutta yllämainittu esittelylitania tulee toistettua aina uusia ihmisiä tavatessani, siis lähes viikottain. Eli: Päivää, olen Milla Madetoja, tulen Suomesta. Poikamme on kaksi ja puoli -vuotias. Olemme täällä Japanissa yhden vuoden, mieheni työskentelee täällä. Japanin kielen taitoni on vähän niin ja näin...
Jos joku asia elossamme täällä on hankalaa, se on japanin kielen taitoni, tai pikemminkin taidottomuuteni. Suurimmaksi osaksi en ymmärrä mitä minulle puhutaan ja jos sitten tuurilla joskus ymmärränkin, en osaa vastata. Välillä se harmittaa, useimmiten turhauttaa. Lisäksi kylä, jossa asumme on aika pieni, joten melko harva täällä puhuu englantia ja myös opasteet, kartat, hinnastot ja ruokalistat ovat vain japaniksi. Olen esimerkiksi kurkkinut (useammin kuin kerran) kumpaan vessaan minun kuuluu mennä ja joutunut antamaan lapsellemme lääkärin määräämää lääkettä, jonka ainesosaluettelosta en ymmärtänyt puoliakaan.
Japanin kieltä kirjoitetaan kolmea eri merkistöä, hiraganoja, katakanoja ja kanjeja käyttäen. Hiraganoja ja katakanoja on kumpaakin 46 perusmerkkiä. Kanjeja eli yhtä merkitystä, ideaa tai käsitettä vastaavia kuvia puolestaan kymmeniä tuhansia. ”Yleisesti käytössä olevia kanjeja” eli sellaisia, jotka jokaisen japanilaisen olisi osattava on 1945. Ala-asteen aikana lapsille opetetaan niistä 1006, ja loput 939 yläasteella ja lukiossa. Noin kahdella tuhannella kanjilla pystyy lukemaan sanomalehteä. Osaan tällä hetkellä seitsemän eri kanjia. Enää puuttuu 1938.
Mutta, olen oppinut lukemaan. Ennen tänne tuloa osasin lukea ja kirjoittaa kaikki hiraganat, nyt osaan myös kaikki katakanat. Hetket, kun tavaan kadulla merkkejä ja lopulta ymmärrän niiden merkityksen, ovat käsittämättömän antoisia: Osaan lukea! Ymmärrän! Selviän! Niitä hetkiä on päivä päivältä enemmän ja sanat aukeavat päivä päivältä nopeammin. Osaan tulkita merkkejä, jollaisia en vuosi sitten ollut nähnytkään.
Mutta niistä kymmenistä tuhansista kanjeista... tähän asti olen pärjännyt myös ilman niiden ymmärtämistä (koska on pakko): kaikki laskut olen saanut maksettua, terveydenhuoltoasiat hoidettua ja kirjeet lähetettyä käyttäen japani-englanti-suomi-elekieli-yhdistelmää. Futsal-treeneissämme joukkueet jaetaan kivi-paperi-sakset -arvonnalla ja säännöt – no, samathan ne ovat ympäri maailmaa. Hiekkalaatikolla poikamme leikkii naapureiden lasten kanssa piilosta, rakentaa hiekkakakkuja, junaratoja ja riitelee lapioista – ilman yhteistä kieltä.
Japani on vahvasti hierarkinen yhteiskunta ja myös puheeseen liitetään useita kohteliaisuuksia. Puhetyylin valintaan vaikuttaa mm. puhujien suhde toisiinsa, ikä, kokemus ja asema työpaikalla. Esimerkiksi jälkiliite -san voidaan liittää henkilön nimen loppuun. Lapsillekin on omat jälkiliitteensä: pojille -kun tai -chan, ja tytöille -chan. Poikamme on sisäistänyt tämän tavan ja liittääkin nyt -sania kaikkien sanojen perään: ”Äiti-san, mennään kauppa-saniin, ostamaan maito-sania ja leipä-sania.”
Viikonloppuni alkaa keskiviikko-iltana. Silloin minulla on japanin kielen yksityisopetusta: tehtäviä, kuullun ymmärtämistä ja kielioppia. Keskustelua, jossa sensei kerta kerralta käyttää vähemmän englantia, lukemista kirjoista, joissa on ainoastaan hiraganoja, katakanoja ja kanjeja. On hienoa huomata kuinka sanavarastoni koko ajan kasvaa ja miten pystyn jo hieman kertomaan kuluneen viikon tapahtumista, japaniksi! Kun senseimme sitten kahden tunnin jälkeen lähtee, olen aivan nääntynyt ja puhki, keitän teetä, kaadun sohvalle ja puhun vain ja ainoastaan suomea.
Kunnes taas aamulla, ”ohayoo gozaimasu!” (=hyvää huomenta!).
Teidän, Milla Madetoja, マデトーヤ ミラ
kirjoittajasta
Ylen asiaohjelmien toimittaja Milla Madetoja viettää vuoden Japanissa kotiäitinä kaksivuotiaan pojan kanssa. Kymmenosainen kirjoitussarja seuraa perheen arkea: mikä mietityttää - mikä sujuu kuin tanssi?
kommentoiduimmat