maatuskan mitoissa

  • Sisäiset demonini käyvät taistoon

    Maatuskan mitoissa

    ...ja nyt tuntuu siltä, ettei mistään tule mitään.

    Pulskuuden puolustajat ovat heränneet. Läskikeisarinnan henkivartiokaarti ei kaihda keinoja. Heillä on apunaan Kolme Mussuttisoturia - nuo Alexanderinleivos Du-Mässyn sankarilliset hahmot - Popkornis, Pepperonos ja Aiscreamus. Myös nuori p´Astagnan kermaisine kastikkeineen on liittynyt joukkoon.

    Mitä minä pieni metrivyöräröinen nainen mahdan näille miekkasankareille?

    Olin viikon lomalla. Olin kyllä ulkona, pyöräilemässä ja pitkillä sauvakävelyilläkin, mutta syöminen oli ihan hurlumheita. Meillä oli englantilainen vieras, joka kantoi kaupasta juustoa, makkaroita, kananmunia ja pekonia. Kyllä maistui kunnon aamiainen. Pitkän kaavan mukaan.

    Iltaisin mässytytti. Tuliaiskarkit vedettiin parissa illassa, sitten keksittiin kantaa kaupasta lisää.

    En uskalla käydä vaa´alla.

    En yritä sitä sanoa, etten saisi mitään hyvää syödä. Olen päättänyt tällä kertaa, etten kiellä itseltäni kategorisesti mitään. Kaikkea saa, mutta vähän. Aikaisemmin olen aloittanut painonhallintaprojekteja paastoilla ja muilla rajuilla rytinöillä. Se oli kamalaa tuskaa. Läskikeisarinnan henkivartiokaarti istui yöt läpeensä nuotion ääressä laulamassa rivoja lauluja pepperonista ja parmesaanista. Muutaman viikon kestin sitä rallattelua, sitten annoin periksi.

    Nyt yritän jotakin muuta. Mutta miten suursyömäristä tehdään maistelija?

     

    Kommentoi 2 Lue kommentit


  • Mikä tässä painonhallinnassa voi olla näin vaikeata?

    Eve Mantu on maatuskan mitoissa

    Kävin toukokuussa juoksuvalmentajan opissa. Halusin ryhdistäytyä. Halusin lenkkeilijäksi. Kirsi Valasti antoi ohjeita. Aloita maltillisesti. Lähde liikkeelle ensin kävellen ja lisää lenkkiin vähitellen pieniä pyrähdyksiä.

    Yritin juosta, ihan tosissani yritin. Kaksi kertaa. Olin hölskyvä perunasäkki. Olin kassillinen tennispalloja lingossa.

    Kaikki minussa oli väärin. Isot rinnat reuhtoivat kaikkiin ilmansuuntiin, keuhkot liekehtivät ja virtsarakko lirautteli. Puuskutin kuin hengen hädässä ja silmät pullistuivat päästä.

    Tunsin itseni naurettavaksi valaaksi, ihmishirviöksi ja maailman epäurheilullisimmaksi kantturaksi. Hyvät lenkkitossutkaan eivät auttaneet.

    Kesä meni kohisten ja grillaten. En juossut. Se vääränlaisuus nyppi niin paljon, että oikein annoin mennä. Tupla-annos halloumijuustoa vaan vartaisiin ja siideriä päälle. Jätskiä vaikka joka päivä.

    Kesällä hamosissa en huomannut painonnousua. Halusin myös olla huomaamatta. Syksy toi farkut ja muut duunivaatteet ja totuus kirkastui. Läskiä on tullut vielä lisää.

    Nyt paino on 70 kg. Kun sen lyö painoindeksilaskuriin pituuden kanssa (160 cm) saa tuomion LIEVÄ LIHAVUUS.

    Siihen se lievyys sitten loppuu. Vatsakumpuni on nimittäin järkyttävä. Olen muhkea omena. Sydänliiton Tuija Pusa mittasi vyötäröni ja sai tulokseksi 100 cm. Asiantuntijoiden mukaan sairastuvuusriski on suurentunut, jos vyötärönympärys miehellä on yli 90 cm ja naisella yli 80 cm. Huomattava riski lihavuuden aiheuttamiin elintapasairauksiin on silloin kun vyötärön ympärys ylittää miehillä 100 cm ja naisilla 90 cm.

    Huomenta, Eve Mantu. Sinut on herätetty!

    Kommentoi 16 Lue kommentit


kirjoittajasta

Eve Mantu on maatuskan mitoissa

Repaleinen ryhdistäytymishanke alkoi, kun Eve Mantu mittasi vyötärönsä. 100 cm. Oppisikohan sitä liikkumaan ja syömään? Äläkä sinä karkkipussi huutele mitään siellä! Hys!

kommentoiduimmat

Muualla Yle.fi:ssä