Päivän puuro: Marjaisa vispipuuro

Päivän puuro: Marjaisa vispipuuro. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.

Vispipuuro tehdään perinteisesti puolukoista, mutta Olotilan marjaisaan vispipuuroon vispataan mannapuuron kaveriksi vadelmia, punaherukoita, mansikoita ja mustikoita. Löytää sinne tiensä myös muutama puolukkakin kirpeyttä tuomaan. Kokonaiset marjat antavat puuron mukavasti suutuntumaa.

Vispipuuro on helppotekoinen ja monikäyttöinen puuro. Se sopii aamupalaksi maidon kera, välipalaksi siltään tai jälkiruuaksi kera kermavaahtokuorrutuksen. 

Marjaisan vispipuuron resepti: 

5 dl vettä
3 dl marjoja (vadelmia, mustikoita, viinimarjoja, puolukoita)
1 – 1,5 dl mannasuurimoita
¾ dl sokeria
1-2 tl vanilijasokeria
ripaus suolaa
loraus maitoa 

Kiehauta vesi ja marjat. Lisää sokerit, suola ja mannasuurimot. Keitä noin 5 minuuttia kunnes puuro on kypsää. Muista sekoittaa puuroa huolellisesti, jotta se ei kokkaroidu tai pala pohjaan. Lorauta lopuksi hieman maitoa sekaan oman maun mukaan ja sekoita. Jäähdytä puuro kunnolla. Vain hyvin jäähtynyt puuro vispautuu kuohkeaksi. Vispaa puuroa 3 - 5 minuuttia yleiskoneella tai käsivatkaimella. Nauti vispipuuro maidon, sokerin tai vaikka kermavaahdon kera.

Puoli seitsemän viettää ruokaviikkoa. Tänään 24.10. Akseli Herlevi valmistaa lammasherkkua Lemin särää.

Päivän puuro: Marjaisa vispipuuro. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.Päivän puuro: Marjaisa vispipuuro. Kuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.

Olotilan päivän puurot:

Tattaripuuro
Suklaamanna
Mustikkainen raakapuuro

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä