"Minusta on tullut käärmeensuojelija."
"Eurovaalit ovat kansainvälinen tapahtuma, josta voisi kehittää hieman räväkämpääkin show’ta, leikkimielisesti poliittisia euroviisuja."
"Ajoittain minun teki mieli lähteä viisuihin Moskovaan, mutta ei musiikin takia, vaan marssimaan homoparaatissa."
Televisiota ei ole koskaan muodostunut minulle tai perheenjäsenilleni huumetta.
Aluksi olin hieman pettynyt – en siksi, etteikö Sanna olisi mainio laulaja, vaan siksi, että pelkäsin hänen nyt saavan bändissä tavanomaisen naisen paikan.
En koskaan oppinut vetämään tupakansavua henkeen, joten minusta ei tullut tupakoitsijaa.
Kympin kärjessä ovat ainakin Carmen, Spartacus, Brahmsin Unkarilaiset tanssit, Cirque du Soleil, The Feeling Begins sekä mikä tahansa musiikki, jossa käytetään pan-huilua.
”Herrajumala, mikä tuo on?” kysyi äitini, kun näki ensimmäistä kertaa Michael Monroen televisiossa.
Pohkeeni ovat niin kipeät että portaiden laskeutuminen tuottaa tuskaa. Juoksulenkit ja jooga eivät näköjään valmista niitä pogoamiseen, eikä tennareissani ole kunnon vaimennuksia.
Raja-aidat kaatuvat, kun iloiset homot kohtaavat eläkeläiset ja punkista tulee humppaa. Äkäinen eläkeläinen on humppaorkesterin kappaleeksi vakava, miltei tosissaan tehty.