Minulla on positiivinen ongelma: on vaikea päättää, ketä äänestäisin europarlamentinvaaleissa, koska hyviä ehdokkaita on kovin monta. Se, ketkä kolmetoista meitä edustavat europarlamentissa, on paljon tärkeämpää kuin kuka on kunnanvaltuuston puheenjohtaja tai jopa presidentti. En väitä, että europarlamentaarikkojen pitäisi kaikissa asioissa ajaa vain Suomen etua, se kun on epämääräinen käsite. Saimaannorpan suojelijat ja jotkut virkistyskalastajat ovat täysin eri mieltä siitä, millainen kalastuspolitiikka on hyväksi Suomelle.
On toki olemassa iso liuta ehdokkaita, joita en ikinä voisi äänestää, ja myös kokonaisia puolueita. Vaikka puoluevalintani on helppo, on myös noin neljässä muissa puolueissa yksittäisiä ehdokkaita, joita voisin kuvitella äänestäväni. Yleensä äänestän naista, mutta viime kunnallisvaleissa päädyin nuoreen mieheen, koska tämä ryhmä on aliedustettuna poliittisten päättäjien joukossa. Nytkin kärkiehdokkaideni joukossa on yksi mies. Olen huono feministi, koska hänet pois joukosta sukupuolen takia. Europarlamenttiedustajien kokonaismäärässä miehiä tulee kuitenkin olemaan naisia enemmän.
Mutta sitten seuraa kysymyksiä: Valitsenko henkilökohtaisesti tuntemani, erittäin kokeneen ja pätevän ehdokkaan, joka todennäköisesti pääsee läpi ilman minun ääntäni? Vai kaksikertaisen vähemmistön edustajan, jota äänestämällä antaisin myös tukeni marginaaliryhmille? Vai nuoren ja kansainvälisen, tai ehkä syrjäseudun edustajan sieltä, missä omatkin juureni ovat? Minua harmittaa, kun ihmiset eivät käytä äänioikeuttaan. Vaikka ajatus on demokratian perusteiden vastainen, voisin äänestää heidän puolestaan.
Eurovaalit ovat kansainvälinen tapahtuma, josta voisi kehittää hieman räväkämpääkin show’ta, leikkimielisesti poliittisia euroviisuja. Siihen suuntaan ollaan jo menossa, sen verran campia joidenkin ehdokkaiden kommentit esimerkiksi maahanmuutosta tai hiilijalanjäljen merkityksestä ovat olleet. Osalle tärkeintä tuntuu olevan huomio hinnalla millä hyvänsä. En sinänsä kritisoi julkkisehdokkaita, koska on hyvä että politiikkaan osallistuu ihmisiä erilaisista taustoista, mutta EU-vaalien kaltaisessa valtakunnallisessa mediamylläkässä on toki paljon helpompi päästä esille, jos on jo ennalta tunnettu. Sama pätee myös kokeneisiin poliitikkoihin. Rahalla saa mainoksia, muttei välttämättä uskottavuutta.
Olen koettanut laatia mielessäni meppien dream teamia Suomesta, ja samalla veikkailen niitä, jotka todella pääsevät läpi vaaleissa. Viime kerralla ennustin ääniharavat oikein. EU-vaaleista saa paljon hupiakin. Siksi ne jaksavat kiinnostaa minua, enkä voisi kuvitellakaan jättäväni äänestämättä.
