Aina välillä olen arabi, sillä Ranskassa Ala-Harja on arabin sukunimi. Synnytyslaitoksellakin pääsin arabien huoneeseen -- tosin kahden hengen huoneen toinen asukki, huivipäinen nuori nainen, halusi sieltä pois heti kun saavuin.
Viime viikolla lääkäri tuijotti minua hämmästyneenä. Sitten hän alkoi nauraa ja kertoi luulleensa minua marokkolaiseksi. En kehdannut kysyä, olisiko marokkolainen Ala-Harja saanut yhtä ystävällistä hoitoa poskiontelopotilaana kuin suomalainen Ala-Harja.
Ranskassa ulkomaalaiset eivät saa keskenään samaa kohtelua. Sama juttu taitaa olla missä tahansa, Suomessakin. Asun mukavassa talossa Englannin kanaalin rannalla, josta päivittäin lähtee kolme laivaa Englantiin. Satama-alue on ympäröity vahvalla metalliaidalla, jonka päällä on piikkilankaa. Ranskasta Britanniaan halajavat afgaanit ja iranilaiset yrittävät livahtaa ilman papereita laivaan. He odottelevat sopivaa tilaisuutta päästä aidan yli ja sitten tunkeutua laivaan ajavaan rekkaan. Väliajan he hytisevät majoissa, joita he ovat rakentaneet pusikkoon. Joku murtautuu uimakoppiin ja torkkuu siellä yönsä.
Minä nukun tarkasti valitussa Ikea-sängyssä tiilikaton alla. Ja hyvin nukutun yön jälkeen kirjoitan taas uuden sivun Kanaria-romaaniini, joka kertoo kahdesta maahanmuuttajasta.
Kanariansaarilla talvet viettävä suomalainen eläkeläismies on palkannut 21-vuotiaan malilaisen Awan siivoojaksi. Kukaan ei kysy, mitä suomalainen eläkeläinen tekee Kanarialla, mutta moni miettii, mitä malilainen nuori nainen siellä puuhaa. Vastaus: Awa on nainut paikallisen että voi lähettää rahaa perheelleen Maliin.
Awan henkilöä en tempaissut tuulesta. Hän on yhdistelmä kahdesta Ranskassa asuvasta tuttavastani, joihin tutustuin neljä vuotta sitten ranskan kurssilla. Me kaikki kolme olimme muuttaneet Ranskaan miehen perässä ja puhuimme yhtä huonosti maan kieltä. Seisoimme samalla viivalla, mutta taustojemme takia aivan eri kategorioissa – tämä vain sen takia, mihin maahan olimme sattuneet syntymään.
Lisäksi olin ainoa, josta mies ei ollut maksanut mitään. Kaksi opiskelukaveriani oli ostettu internetistä. Minä sain paikallisen kela-kortin kakistelematta, vaikka en ole edes naimisissa ranskalaiseni kanssa. Viranomaiset eivät kysele perään. Olen ranskalaisille eksoottinen mutta harmiton pohjoismaalainen. Sen sijaan kolmannesta maailmasta kotoisin olevat internetvaimot joutuvat ramppaamaan virastoissa.
Kanaria-romaanin Awa kerää puuhakkaana rahaa 39-vuotiaalle isälleen Maliin, missä miesten keskimääräinen elinikä on 45 vuotta. Awan 72-vuotias aviomies Luis nauttii eläkettä ja auttaa Awaa. Awa toteaa olevansa onnekas. Hänen ei tarvinnut yrittää Eurooppaan vuotavalla pikkupaatilla tai Englantiin piikkilanka-aidan yli. Sen lisäksi Awa rakastaa aviomiestään ja uutta kotimaata, jossa miehet elävät yli seitsemänkymppisiksi.
Maata joka kohtelee eri ulkomaalaisia eri tavoilla. Gran Canarian hiekkarannalle parhaaseen auringonottoaikaan ajautuu afrikkalaisten ruumiita, kun paatti ei kestänyt ihmislastia. Awa kääntää katseen pois yhdessä muiden eurooppalaisten kanssa.
