Laura Sippola lauloi ennen kuin oppi puhumaan ja aloitti pianonsoiton jo 3-vuotiaana. Absoluuttisen sävelkorvan omaava muusikko julkaisi toukokuussa 2010 kolmannen pitkäsottolevynsä, joka kantaa nimeä Stadion. Radio Suomen toimittaja Petri Rinne tapasi Lauran, joka kertoo että tuoreimman albumin tekeminen oli haastavaa muun muassa siksi, että studioon piti mennä kuumeisena.
Yle Satumaa on tullut tiensä päähän. Kiitos kaikille satumaalaisille mukana kulkemisesta kuluneina vuosina. Nyt on aika kehittää ja kokeilla uutta.
Kommentit (3)
Laura Sippola on harvoja artisteja, jotka ovat onnistuneet koskettamaan minua sydänjuuriani myöten. Omistan koko hänen tuotantonsa ja menen keikoille aina kun mahdollista.
Kehottaisin keskittymään tykkäämiinsä artisteihin sen sijaan, että käyttää aikaansa apatiansa levittelemiseen...
No-no Jarmo, Laura on kyllä ihan ammattimuusikko ja laualajanakin kunnostautunut. Jos joku ei hänen tyylistään tykkää, niin ei kai sentään ammatinvaihtamista sen takia tarvitse harkita.
T. Airi S.
opettele ees laulamaan eihän sulla ole ees musiikkikorvaa kun katsoin telkusta sun laulunyritystä lauantaina vaihda kuule alaa