Riki Sorsa palaa esiintymislavoille

Riki Sorsa palaa esiintymislavoille

Ajankohtaista - To 31.3.2011, klo 11.57 - Toimittaja: Airi Saastamoinen

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/video/1301563646419

257
tykkää tästä

Riki Sorsa sairastui viisi vuotta sitten syöpään. Lääkärin mukaan Rikin laulut oli laulettu. Riki taisteli sairautta vastaan ja selätti sen.  Laulamistakaan hän ei suostunut unohtamaan. ”Pieni esiintyvä eläin” kaipasi estradille ja Riki aloitteli laulamista pikku hiljaa ja varovasti. ”Aikaisemmin lauloin hirveän fyysisesti, ja musta tuntui, etten voi muulla tavalla laulaakaan. Nyt on ollut pakko opetella hiukan hillitympää otetta, mutta saundi on edelleen kohdallaan, ainakin omasta mielestä”, nauraa Riki.

Vuosi sitten Riki julkaisi singlen Elän kuin haaveilin – ja vastaanotto oli haltioitunut: ”Oli ihanaa monen vuoden jälkeen kokea, että ihmiset pysäyttivät kadulla ja kyselivät, että koska tulee pitkäsoitto.” Riki kertoo, että hänellä ei ollut silloin edes levy-yhtiötä. ”Mä tuotin levyn itse, ja sitten lähettelin sitä radioille. Jotenkin tuntui, että en ollut levy-yhtiöiden mielestä kovin kiinnostava.”

Nyt Riki Sorsa on Tommi Liimataisen tallissa. ”Tommilla on koko ajan sellanen draivi päällä, että mun on pakko pitää ohjakset tiukalla ja muistuttaa, että mä en enää pysty tekemään pitkiä kiertueita tai muuta vastaavaa.”

Lisää artisteista:Riki Sorsa

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (1)

Tsemppiä Riki !!!

Anonyymi Pe 1.4.2011, klo 09.40

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä