Janne Leinon tuore levy ”Sytytä mut” on tanssittavaa popiskelmää. Aiemmin Charlies-tanssiyhtyeen solistina toiminut Leino hakee soololevyllään aiempaa popimpaa, mannermaista sävyä. ”Esikuvina ovat olleet esimerkiksi Eros Ramazzotti ja Michael Buble. Vastaavaa ei ehkä Suomessa oikein ole ollut”, Leino sanoo.
Tanssiyhtyeen solistina Janne Leino on kerännyt roppakaupalla esiintymiskokemusta, mutta nyt artistin täytyy tehdä tietoisesti irtiottoa aikaisempaan uraan. ”Kun on taustalla tanssimuusikon imago ja tarkoituksena on tehdä vähän popimpaa nyt, niin tässä on hieman imagonvaihdos käynnissä”, Leino myöntää.
Janne Leino valmistelee jo seuraavaa albumiaan ja keikoille on tarkoitus lähteä syksyllä. Kiireisenä miestä pitää myös apteekkarin päivätyö, josta hän ei ole valmis kokonaan luopumaan. Liikuntaharrastuksillekin jää kuitenkin aikaa. ”Uusia projekteja ei enää voi ottaa lisää, ettei luomisvoima ja jaksaminen häviä. Kyllä aikaa aina jostakin riittää, en katso televisiota tai pelaa golfia”, Leino hymähtää.
Janne Leinoa haastatteli Yle Satakunnan toimittaja Pipsa Uutto.
Kommentit (0)
Ei kommentteja.