Tommi Kaleniukselle artistius on syväsukellusta omaan itseen

Tommi Kaleniukselle artistius on syväsukellusta omaan itseen

Ajankohtaista - Ma 2.5.2011, klo 16.47

Tommi KaleniusTommi Kalenius

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

207
tykkää tästä

Tommi Kaleniuksen Vieläkö rakkaus kantaa on soinut radiossa kevään aikana tiuhaan tahtiin. Vaikka Tommi on kirjoittanut kappaleita paljon, monille muillekin kuin itselleen, itse tehdyn ja etenkin itse esitetyn kappaleen menestys lämmittää. ”Etukäteen hittiä ei voi tietää. Sen voi ehkä aavistaa, mutta monesti aavistuksetkin ovat menneet pieleen”, nauraa Tommi.

Äänekoskelta kotoisin oleva Tommi kertoo Radio Keski-Suomen haastattelussa, että musiikki on kulkenut hänen mukanaan pienestä pitäen.  Ammatiksi musiikki muodostui vähän varkain.

Tommi kertoo, että henkilökohtaiset musiikkimieltymykset ovat olleet usein valtavirrasta hiukan sivussa. ”Olen ollut herkkä koskettaville kappaleille. Mulla on ollut joku sisäinen vaisto hyvien  laulujen perään.”

Tommi Kalenius on tehnyt kappaleita mm. Reckless Lovelle, Jonna Geagealle, Simo Silmulle ja Neljänsuoralle. Tommille tyylistä toiseen hyppääminen on kiehtova seikkailu. ”Silloin kun kirjoitan muille, otan enemmän säveltäjän viittaa harteilleni. Yhteistyö osaavien sanoittajien kanssa on avannut sellaisen ladun, että olen säveltäjänä pystynyt heittäytymään uusille urille. Omassa artistitouhuilussa jokaisessa biisissä taas joutuu tekemään syväsukelluksen omaan itseensä. ”

Lisää artisteista:Tommi Kalenius

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (0)

Ei kommentteja.

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä