Jukka Hallikaisen ensilevyn kappaleet sopivat tanssittaviksi ja kuunneltaviksi

Jukka Hallikaisen ensilevyn kappaleet sopivat tanssittaviksi ja kuunneltaviksi

Ajankohtaista - Ke 20.5.2009, klo 09.00

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.
496
tykkää tästä

Jukka Hallikainen valittiin tangokuninkaaksi viime vuonna. Nyt Hallikaiselta on ilmestynyt ensimmäinen albumi. Levyllä on mukana Hallikaisen tangolaulukilpailussa esittämä, Juicen aikoinaan tekemä ja esittämä suomi-rock-klassikko, ”Pyhä toimitus” tangoksi sovitettuna.

Hallikainen on ensilevyynsä tyytyväinen. Hän on mielissään siitä, että levyllä on sekä tanssipaikoille että radiosoittoon sopivia kappaleita.

Jukka kertoo, että tangokuninkuus merkitsi hänelle ennen kaikkea mahdollisuutta keskittyä täysillä musiikkiin. Siviilityö myymäläpäällikkönä on kuninkuusvuoden aikana saanut jäädä.

Jukka Hallikainen osallistui itse neljä kertaa tangolaulukilpailuun. Tämän lisäksi hän oli vuosien mittaan ottanut osaa myös muihin laulukilpailuihin.

Tämän vuoden tangolaulukilpailuun osallistuvia Jukka evästää olemaan pitkäjännitteisiä. Pettymyksistä ja putoamisista ei saa lannistua. ”Uutta matoa koukkuun, itsensä kehittämistä ja uudestaan framille!” sanoo Jukka Hallikainen.

Airi Saastamoinen haastattelee.

Lisää artisteista:Jukka Hallikainen

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (0)

Ei kommentteja.

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä