Kirous vai kiitos: Liisterissä lisäaineisiin

Julkaistu perjantaina 30.09.2011 24 164

Toimittaja Stefan Gates altistaa itsensä E-aineille.

TV1 maanantaisin 3. - 17.10. klo 19.00 – 20.00

YLE Areenassa 7 päivää

Lisäaineiden haittavaikutukset ovat viime vuosina nousseet yhä enemmän esille julkisessa keskustelussa.

Tieto terveysriskeistä on johtanut siihen, että ihmiset pitävät kaikkia E-alkuisia aineita terveydelle haitallisina.

 

Huono maine

Kulinarismin maahan toistuvia löytöretkiä tekevä toimittaja Stefan Gates lähtee tutkimaan lisäaineiden maailmaa.

Mies aikoo selvittää, ovatko kaikki lisäaineet oikeasti niin haitallisia kuin väitetään. Matkan varrella on tavoitteena maistaa mahdollisimman montaa E-ainetta.

Tapaamalla tiedemiehiä ja kemistejä Stefan pyrkii selvittämään, ansaitsevatko lisäaineet nykyisen maineensa.

Matkan aikana selviää, että moni ihmiselle tärkeä asia kuten hengittäminen ei olisi mahdollista ilman E-aineita.

 

Väriä ja makua

Toinen asia onkin, miltä ruokamme näyttäisi ja maistuisi ilman ylimääräisiä kemikaaleja.

Kolmiosaisen Prisma-dokumenttisarjan Lisäaineet lautasellamme (E Numbers - An Edible Adventure) ensimmäisessä osassa paneudutaan ruokien väreihin.

Toimittaja Stefan Gates selvittää muun muassa elintarvikevärien alkuperää. Esimerkiksi punaista väriainetta tehdään kokenillikirvojen naaraista.

Lisäaineet vaikuttavat paitsi väreihin myös makuihin.Stefan muun muassa yrittää lisäaineiden avulla saada lapset syömään vihanneksensa.

 

Ruumis ilman lisäaineita

Sarjan toisessa osassa 10.10. keskiössä ovat säilöntäaineet. Stefan Gates perehtyy ruuan säilyvyyttä parantaviin lisäaineisiin ja huomaa niiden pitävän esimerkiksi tappavat bakteerit loitolla. Entä mitä E-lisäainetta koko ihmiskunta tarvitsee?

Lisäksi Stefan yrittää poistaa itsestään turhia lisäaineita, minkä jälkeen hän leipoo tietysti kakun niistä.

Päätösjaksossa 17.10. perehdytään muun muassa sokerin korvaaviin makeutusaineisiin sekä ruokaa sitoviin kemikaaleihin. Kuinka sokeri on korvattu E-lisäaineilla ruuissamme ja mistä aineet ovat peräisin? Miten jää pysyy poissa jäätelöstä?

Stefan menee jopa magneettikuvaukseen selvittääkseen, voivatko makeutusaineet huijata ihmisen aivoja.

Tuotanto: BBC, Iso-Britannia 2010.


Sarjan toinen osa esitettiin maanantaina 10.10. ja se uusitaan tiistaina 11.10. klo 23.00 ja sunnuntaina 16.10. klo 13.05. Lisäksi ohjelma on nähtävissä YLE Areenassa 7 päivän ajan lähetyspäivästä alkaen.

Sarjan kolmas osa lähetetään 17.10. ja se uusitaan tiistaina 18.10. klo 22.45 ja sunnuntaina 23.10. klo 12.40. Lisäksi ohjelma on nähtävissä YLE Areenassa 7 päivän ajan lähetyspäivästä alkaen.

 

 

Suosittele164 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 03.10.2011

Kaikkein pelätyin lisäaine on arominvahventeena käytetty mononatriumglutamaatti (E621). Se on keksitty Japanissa ja siellä sitä myös käytetään eniten. Siksi japanilaiset kuolevat nuorina - paitsi että japanilaisten keski-ikä on maailman korkein, niin miehillä kuin naisillakin.

maanantaina 03.10.2011

E621 on myös vaarallinen lisäaine mutta meidän perheessä e 450, 451 ovat kiellettyjä lisäaineita terveydellisestä syystä. lisäävät sydäninfarktin vaaraa koska munuaisten vajaatoimintaa sairastavalla munuaiset eivät poista näitä aineita elimistöstä on muitakin kiellettyjä mutta nämä on ne haitallisemmat ja niitä laitetaan joka paikkaan ettei aina löydä kaupasta syötävää. mielenkiinnolla odotan ohjelmaa puututaanko ohjelmassa näihin asioihin
terv, kirsti

maanantaina 03.10.2011

Heippa
Mikä tämän ohjelman tarkoitus oli ???????????
missä se selvitys oli niistä pahamaineisista lisäaineista???
missä oli syöpää ym muita sairauksia aiheuttavat lisäaineet????
Tämä oli pelkkä mössöteollisuuden mainos

Eikö yle voisi olla asialinjalla
aiemmin mainoskanavat ovat olleet erikseen!

maanantaina 03.10.2011

Oli kyllä ihan suoraan ruokateollisuuden tilaama dokumentti, aika paksua settiä. Tämä dokumentti ei missään nimessä kuuluisi ylen puolelle, tästä oli puolueettomuus kaukana.

maanantaina 03.10.2011

Kiitos hyvästä ohjelmasta, joka toivottavasti poistaa viime aikoina muotivirtauksena olleita ennakkoluuloja. Söin itse tänään maksalaatikkoa, jossa ei kansitekstin mukaan ollut yhtään E-koodia. Valitettavasti saman valmistajan maksalaatikko oli ennen parempaa (vai kuvittelenko vain?). Joka tapauksessa seuraavalla kerralla ostaisin mieluummin perinteistä E-koodillista maksalaatikkoa.

Syön jatkossakin elintarvikehyväksyttyä ruokaa (paljon leipää ja maitoa) enkä lisäravinteita tai lääkkeitä ole onneksi joutunut käyttämään.

maanantaina 03.10.2011

Olipas "hauska" dokumentti. Viime aikoina on kansa alkanut vaatimaan puhtaampaa, aidompaa ja ravinteikkaimpaa ruokaa. Jo siinä vaiheessa ounastelin että pian alkaa elintarviketeollisuus iskemään takaisin, ja näinhän näitä näyttää tulevan...
Oli tosiaan suorastaan ällistyttävää kuinka kaikki kritiikki sivuutettiin, ja vain kaikkein räikeimmässä tapauksessa (azovärit), todettiin että niillä SAATTAA olla yhteyttä lasten ylivilkkauteen. Huh. Mikä lie elintarviketeollisuuden ja YLE:n suhde??
Puhdasta propagandaa.

Mutta kyllähän näitä lisäaineita tarvitaan, kun muuten ei voitaisi myydä mitä tahansa moskaa kansalle, koska sehän maistuisi pahalta.. :S

maanantaina 03.10.2011

jos yeittää estää esim. kaikkien haitallisiksi mainittujen säilöntäaineiden (koodi E 250 ja E251) täytynee sanoa hyvästit esim. kaikille leikkeleille. en ainakaan ole onnistunut löytämään yhtään, joka ei näitä em. sisältäisi

maanantaina 03.10.2011

Jos jollekin aineelle on annattu E-koodi, niin se ei tee siitä automaattisesti haitallista tai saati vaarallista. Kyllä useille lisäaineille on ihan järkevä käyttötarkoitus jopa elintarviketurvallisuuden kannalta. Osa on turhia ja jotkin joutaisivat mustalle listalle, esimerkiksi azovärit.

Kannattaa muistaa myös tämä:
http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2011/04/puolukasta_loytyy_viisi_e-koodia_2490718.html

Ilmeisesti ohjelma olisi joidenkin mielestä kelpuutettu dokumentiksi vain, jos siinä olisi kaikki lisäaineet lytätty perusteellisesti.

maanantaina 03.10.2011

Löysinpä tällaisenkin mielenkiintoisen luettelon:
http://www.cs.helsinki.fi/u/okraisan/e-koodit.html

tiistaina 04.10.2011

E-koodi tarkoittaa, että EU on arvioinut kyseisen lisäaineen turvalliseksi elintarvikekäyttöön. Koodeja käytetään, koska auki kirjoitettuina lisäaineiden nimet tekisivät lain kaikille elintarvikkeille vaatimasta ainesosaluettelosta niin pitkän, että pakkausta pitäisi suurentaa tai siihen pitäisi liittää erillinen "reseptilipuke". Tarkempaakin tietoa löytyy netistä: www.evira.fi.

tiistaina 04.10.2011

En tiedä, kuinka terveellisiä lisäaineet ovat, mutta minun kroppani ei siedä niitä ollenkaan.
Sain päänsärkyä, koko kropan nivelet ja jänteet turposivat. Iho kihelmöi. Minua hoidettiin jos jonkinlaisilla reumalääkkeillä. Lopulta biologisilla.
Onneksi rupesin itse tutkimaan, mitä suuhuni laitan, koska oireet olivat välillä vähäisempiä ja taas syötyäni esim piimälimppuviipaleen, turposin, eivätkä käteni ja sormeni menneet suoriksi.
Nyt tutkin tarkkaan, mitä syön ja voin todella hyvin. Kaikki luomukaan ei ole syötävää! LUOMU Pirkka-jogurttikin aiheuttaa hirveää päänsärkyä ja niskajäykkyyttä!

Voitte toki näyttää ohjelmissanne, että mitä vain voi syödä, mutta tunnen kyllä kropassani, mitä minä voin syödä.

Oluttakaan en voi juoda. Miksi? Mitäköhän siihenkin lisätään? Hanaolut on kaikista pahinta.

tiistaina 04.10.2011

Pienempänä en välittänyt lisäaineista, mutta nykyään olen välttänyt esimerkiksi natriumglutamaattia. Käytin ennen sokeria makeuttamiseen, mutta nyt se on lihottavaa ja olen siirtynyt keinotekoisiin makeutusaineisiin. Aspartaami ei kaikille sovi, koska se antaa joidenkin mielestä suorastaan mälsän maun esim. virvoitusjuomiin.

tiistaina 04.10.2011

Joo, E-koodi tosiaan tarkoittaa, että EU on arvioinut aineen turvalliseksi, mutta mitä tämä tarkoittaa? No tietenkin sitä että teollisuuden lobbaamat virkamiehet ovat suuressa viisaudessaan katsoneet että kyllä ainetta voi käyttää, vaikka näyttöä sen vaarallisuudesta olisikin.
Ohjelmassakin sivuutettiin esim. natriumglutamaatin osalta pari varsin mielenkiintoista juttua. Esimerkiksi se että mainittu aine voi ylittää veri-aivoesteen, joka estää kaikenlaisen moskan pääsyn verestä aivoihin. Ja aivoissa tämä ihana E621 sitten toimii neurotransmitterina, ja onkin epäilty että tästä voi seurata lasten häiriökäyttäytymistä ja dementiaa. Lisäksi E621 voi häiritä ihmisen ruokahalua säännöstelevää järjestelmää ja aiheuttaa näin lihomista. Ja aiheesta käydään tietysti kovaa debattia, missä elintarviketeollisuus julistaa aineen turvallisuutta, ja riippumattomat tutkijat jotain ihan muuta.
Makeutusaineista aspartaami saattaa myös olla kovan luokan myrkkyä, koska sekin toimii neurotransmitterina. Aspartaamin väitetään aiheuttavan multippelia skleroosia (MS-tauti), muistinmenetyksiä, hormoniongelmia, kuulo-ongelmia, epilepsiaa, Alzheimerin ja Parkinsonin tautia jne. Myös tämän aineen suhteen tutkimukset jakautuvat tasan kahtia, maksetuissa tutkimuksissa ongelmia ei löydetä, ja muualla taas...
Yli 30 asteen lämpötiloissa aspartaami myös hajoaa metanoliksi, joka puolestaan hajoaa mm. formaldehydiksi, joka on tappava neurotoksiini. Ihminen ei saisi saada metanolia kuin maksimissaan 7.8 mg/päivä, kun taas litra aspartaamilla makeutettua limsaa sisältää metanolia noin 56 mg. Jippii.
Mitä taas azoväreihin tulee, Suomessa ne kiellettiin jo 70-luvulla, mutta kun liityimme EU:hun, ne tulivat jälleen laillisiksi (jippii!). Myöhemmin, 2007 E128 aniliini kiellettiin EU:ssa, koska se havaittiin syöpää aiheuttavaksi, jippii. Missähän vaiheessa monet muut aineet lopulta tunnustetaan myrkyiksi?
Hassua on myös se, että jotkut värit ovat kiellettyjä USA:ssa, mutta sallittuja EU:ssa. Kuinka sama aine voi olla toisessa maanosassa turvallinen, ja toisessa vaarallinen? Mielestäni tämä yksiselitteisesti kuvaa, mikä lisäaineteollisuutta todellisuudessa ajaa. Se on tietysti raha.
Lisäaineet mahdollistavat sen että ruoka-aineet joista kaikki hyödyllinen on poistettu ja myyty muualle, saadaan jälleen vaikuttamaan ihmisravinnoksi kelpaavalta. Lisäaineiden avulla saadaan vaikka sanomalehtipaperi näyttämään ja maistumaan hyvältä, mutta ei se ihmiselle terveellistä ole. Lisäaineilla parannetaan "ruokien" makua, kokoa (täyteaineet), ulkonäköä, säilyvyyttä ja rakennetta.
Oikea perinteinen kokonainen ruoka olisi ihmiselle sekä terveellisempää, että maittavaa, mutta rahahan se tätä maailmaa pyörittää, ei järki.

tiistaina 04.10.2011

Kuten dokumentissa sanottiin ei MSG:n ja ruuan luontaisen glutamaatin välillä ole käytännön eroja. Kannattaa pitää mielessä että toisin kuin luonnon 'turvallisia' yhdisteitä E-koodien takana olevia aineita on tutkittu ja niiden turvallisuutta on ainakin pyritty varmistamaan. Toinen on tarina luonnon yhdisteillä, joita ei ole tutkittu vaan joiden oletetaan olevan turvallisia... On siinä aikamoinen ero.

tiistaina 04.10.2011

Satunnainen ohikulkija totesi että "Kuten dokumentissa sanottiin ei MSG:n ja ruuan luontaisen glutamaatin välillä ole käytännön eroja."
Ikävä kyllä tuo dokumentin testi oli tieteelliseltä kannalta katsottuna puhtaasti anekdotaalinen, eli sillä ei ollut ei sitten niin minkäänlaista tieteellistä arvoa, eikä todistusvoimaa. Tietysti ohjelman tarkoitusperiä lisäaineiden puolustajana se tuki hyvin.
Ilmeisesti samalla logiikalla myös valkoviinin voi muuttaa punaviiniksi vain väriaineella, koska kerta viininmaistajatkin niin uskoivat?!
Ei näin, ei näin...

tiistaina 04.10.2011

Lähdetään sitten peruskemiasta jos asia tuntuu noinkin vaikealta, MSG on glutamaanihapon natrium suola (kemiallisesti). Jos laitat sen veteen se ns. dissosioituu eli muodostuu glutamaatti and natrium ioneita. Koska ruuassa on myös yleisesti glutamaattia toimii se ja MSG täysin vastaavasti. Ei elimistö osaa erottaa onko glutamaatissa ollut kiinni natrium vaiko ei. Ei siinä enää elimistöön päästessä kiinni ole - jos tuota ei sisäistä niin lienee aika käydä kemian alkeet uudelleen läpi. Jos jotain pahaa MSG:ssä on verrattuna luonnon glutamaattiin niin se on ylimääräinen natrium (eli se S tuossa lyhenteessä).

Viini puolestaan on aivan toinen asia, punaviinit sisältävät huomattavasti terveellisempiä yhdisteitä, siis alkoholi poisluettuna, kuin valkoviinit. Ei elintarvike värjäämällä toiseksi muutu, sen nauttittavuus voi muuttua, muttei itse elintarvike. Se että viinin maistajat menivät lankaan ehkä vihjaa enemmänkin että ei se viinin maisto niin tiedettä ole, melkoista hömppää vain koko puuha.

tiistaina 04.10.2011

Juupas eipäs. Arvellaan ja epäillään, on väitetty, minusta tuntuu, tämä tai tuo tutkimus on valheellinen.

Ilman lisäaineita ei kaupasta saa säilyviä eikä hyvänmakuisia ruokia ainakaan siihen hintaan, johon kuluttajat ovat tottuneet. Kaikki eivät voi elää keräilytaloudessa eivätkä viljellä itse omaa ravintoaan ilman lannoitteita, kasvinsuojeluaineita ja muuta maatalouskemiaa. Myös elintarviketeollisuus tarvitsee kemiaa, jota valvotaan ja hallitaan mm. tämän E-koodijärjestelmän avulla. Olisiko parempi elää ilman sääntöjä ja valvontaa?

Moni luonnontuote, mm. makeutusaine stevia, taas on kielletty, koska makeutusaineteollisuus (niin sokeri- kuin aspartaamiteollisuuskin) vastustaa uutta kilpailijaa. Japanissa ja USA:ssa stevia on sallittu, EU:ssa ei.

maanantaina 10.10.2011

Ovatko nämä Prisman ohjelmat koskien ravintoamme ylen tai jonkun muun tahon tallenteina (DVD)
myytävissä opetustarkoituksiin.

tiistaina 11.10.2011

Minun mielestäni on hyvä, että Yle esittää myös ns. "vastapuolen" mielipiteitä, eikä pelkästään lisäainevastaista keskustelua. On hyvä, että asioita kyseenalaistetaan.

Sitäpaitsi, en usko, että tässä lisäainekeskustelussakaan kaikki on niin mustavalkoista kuin annetaan ymmärtää tai miltä näyttää. Yksinkertaisen ekotoksikologian mukaan mikä tahansa luonnossa(kin) esiintyvä aine on ihmiselle myrkyllinen eli toksinen, jos tietty pitoisuus tai ylitetään. Samoin on näissä lisäaineissa. Myös tämä seikka huomioitiin dokumentissa. Itse en henk.koht. usko, että jos syö normaalisti ja terveellisesti, näitä toksisia pitoisuuksia voi juurikaan ylittää.

tiistaina 11.10.2011

Sarjaa voi katsella televisiossa ja netissä

Prisman kolmiosainen sarja Lisäaineet lautasellamme on tarjolla vain televisiossa ja YLE Areenan nettikatselussa. Yleisradio ei sarjaa pysty myymään, vain BBC. Jatkokatselua varten kätevintä on tallentaa sarja.

Sarjan ensimmäinen osa tuli televisiosta maanantaina 3.10. Se uusittiin tiistaina 4.10. klo 22.45 ja sunnuntaina 9.10. klo 12.40. Lisäksi ohjelma oli YLE Areenassa 7 päivän ajan.

Toinen osa esitettiin maanantaina 10.10. ja se uusitaan tiistaina 11.10. klo 23.00 ja sunnuntaina 16.10. klo 13.05. Lisäksi ohjelma on nähtävissä YLE Areenassa 7 päivän ajan lähetyspäivästä alkaen.

Sarjan kolmas osa lähetetään 17.10. ja se uusitaan tiistaina 18.10. klo 22.45 ja sunnuntaina 23.10. klo 12.40. Lisäksi ohjelma on nähtävissä YLE Areenassa 7 päivän ajan lähetyspäivästä alkaen.

Päivi
Verkkotoimittaja

tiistaina 11.10.2011

Itse en enää syö mitään lisäaineita tai kemikaaleja, itse asiassa lopetin juuri kaikkien kemiallisten aineiden syömisen. En syö mitään missä on kromosomeja, niitä geenejä tai lisäaineita tai jotain molekyylejä tai atomeja. Paitsi jos ne ovat prosessoimattomia, itse keräämiäni luonnontuotteita.

keskiviikkona 12.10.2011

Ei elämästä selviä hengissä! Siis nauttikaamme kaikesta kohtuudella - ja joka hetki, miettimättä sitä ahdistukseen asti.

keskiviikkona 19.10.2011

Tämä oli mielenkiintoinen sarja joka toi hyvää ja asiallista tietoa kaikille lisäaine-asiasta kiinnostuneille. Sarja käsitteli hyvin eri ryhmien lisäaineita ja niiden alkuperää. Olisi kuitenkin hauskaa jos "jostain löytyisi" ohjelma jossa joka pureutuisi nimenomaan näiden täysin synteettisten ja kiistanalaisten lisäaineiden alkuperään, ideaan ja terveysvaikutuksiin.

Kiitos Ylelle erittäin hyvästä ohjelmasta ja monista katselumahdollisuuksista.

torstaina 20.10.2011

Sarja oli todella mielenkiintoinen! Mutta tosiaan aika yksipuolinen. Se toimi ikäänkuin esittelynä lisäaineisiin, ja nyt kiinnostaisi nähdä oikein syventyvä dokumentti samasta aiheesta. Paras olisi dokumenttisarja, jossa käytäisiin läpi ihan kaikki Ekoodit, niiden valmistus, käyttötarkoitus sekä erityisesti niiden vaikutukset ihmiseen. Suomessa ei tunnuta tekevän tän tyylisiä dokumentteja, ainoastaan ihmisten tunteista ja psykologiasta kertovia dokumentteja...

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä